Sydämentykytyksiä

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, kuinka minulta meni useampi päivä tajuta, että Pätkiksellä todella on rytmihäiriöitä. Verensokerit olivat alkuun pääosassa eikä kukaan puhunutkaan mistään sydämeen liittyvästä.

En ollut tosiaan rekisteröinyt puheita korkeasta pulssista heti synnytyksen jälkeen, sillä olin itse siinä vaiheessa vielä melkoisen sekaisin noin kolmetoista tuntia kestäneestä kärsimyksestä. Kolmetoista jos alkamisajaksi katsotaan ballonkin laitto, jolloin kivut alkoivat. Tästä johtuen säikähdys oli suuri kun olin laittanut parin päivän ikäisen pikkulikan sänkyynsä ruokailun jälkeen ja saturaatiomittari alkoi huutaa näyttäen pulssiksi 213. Riensin tarkkailuosaston toiseen päähän hoitajien huoneeseen ja huikkasin mittarilukeman. Hoitaja riensi puolijuoksua Pätkiksen luo asetellen stetoskooppia korvilleen matkalla. Saturaatiomittari oli jo ehtinyt hiljentyä ja pulssi palata normaaliksi, joten stetoskoopilla ei saatu mitään irti. Loppupäivän kyttäsin mittaria silmä kovana, mutta uusia hälytyksiä ei tullut. Hälyjä kuitenkin tuli myöhemmin muutamia ja Pätkis liitettiin hieman edistyksellisempään laitteeseen, jotta pulssipiikeistä saataisiin enemmän ajantasaista tietoa.

Ei mennyt montaa päivää kun Pätkistä syöttäessäni mittari alkoi taas huutaa. Samassa lastenlääkäri ja kaksi tai kolme hoitajaa juoksi paikalle ja joku luki ääneen mittarin näyttämän lukeman: pulssi 273. Lääkäri asetti stetoskoopin kaikessa rauhassa syövän Pätkiksen rinnalle ja totesi lukeman olevan todellinen. Minä kädet täynnä vauvaa en osannut kuin seurata silmät pyöreinä kuinka lääkäri komensi yhtä hoitajaa laittamaan kylmän kääreen lapseni otsalle. Hoitaja selitti, että kylmän aiheuttama vastareaktio monesti auttaa näihin korvauksiin. Yksi hoitaja kellotti kohtauksen kestoa ja olin kuulevinani lopulliseksi kestoksi kolme minuuttia. Varmaksi en vanno, koska yritin samaan aikaan kuunnella kaikkein muidenkin puheita.

Kuva teho-osaston puolelta kuusi päivää Pätkiksen syntymän jälkeen. Tässä välissä olimme jo ehtineet majailla tarkkailuosaston puolella, mutta rytmihäiriöiden vuoksi palasimme takaisin.

Loputtoman pitkältä tuntuneen ajan jälkeen kohtaus meni ohi ja tilanne rauhoittui. Missään vaiheessa Pätkis ei näyttänyt pienintäkään merkkiä siitä, että kohtaus olisi ollut häiriöksi. Tämän jälkeen Pätkis kuitenkin muutti tarkkailuosaston toiseen päähän hoitajien toimiston viereen, jotta he aina hälytyksen tullessa näkivät heti mittarin lukemat ja tarvittaessa pystyivät vastaamaan tilanteeseen nopeammin.

Seuraavien viikkojen aikana kohtaukset vain tihenivät ja pahimmillaan pulssipiikkejä ja ylimääräisiä lyöntejä tuli varmaankin yli kymmenen tunnissa. Emme lopulta itse edes jaksaneet pitää kirjaa muista kuin hyvistä ja kohtauksettomista tunneista. Onneksi laite tulosti jokaisen hälytyksen tullessa pätkän sydänkäyrää hoitajien ja lääkärien ihmeteltäväksi. Parhaimmillaan liuskaa tuli päivän aikana niin paljon, että se kertyi keoksi lattialle ja hoitajat joutuivat potkimaan sitä tieltään kulkiessaan loosimme ohi.

Tässä "loosimme" tarkkailuosaston puolella. Tämä kuva on otettu Pätkiksen ollessa viikon ikäinen, joten väliaikainen paluumme teholle oli erittäin lyhyt. Alareunasta sutattu sälää, kuten Miehen jalat.

Lääkityksen aloituksesta ja Pätkiksen ensimmäisestä reissusta "isolle kirkolle" juttua myöhemmin. Tänään on taas edessä holterointi, jo kolmas kotiinpaluun jälkeen ja Pätkis saavutti juuri kolmen kuukauden iän. Sydänlääkäri juuri pari viikkoa sitten lupaili käyntien harvenevan vuoden ikää lähestyttäessä.

Tämä kirjoitus odotti laittoman pitkän aikaa julkaisuaan, sillä vaikka kirjoitin sen useammassa pätkässä kännykällä valmiiksi aikapäiviä sitten, en "ehtinyt" kaivaa näitä kuvia ennen kuin nyt. Kuvattomat tekstit ovat niin tylsiä ja olen mennyt julkaisemaan sellaisia jo niin monta, että päätin parantaa tapani.

- Ninni -