"Ronald McDonald Talo on lähellä kun oma koti on kaukana." Monet ovat varmaankin kuulleet tuon lauseen televisiossa silloin tällöin pyörivissä McDonald Talon mainoksissa. Ronald McDonald Lastentalosäätiön tarkoituksena on tarjota vanhemmille ja perheen mahdollisille muille lapsille kodinomainen asumisympäristö lapsen ollessa Lastenklinikalla hoidossa. Yksi yö maksaa Kelakorvausten jälkeen 10e/aikuinen ja Taloon päästäkseen vanhemmat ottavat yhteyttä siihen Lastenklinikan osastoon, jolla lapsensa on/tulee olemaan hoidossa. Hakemus toimitetaan osastolta eteenpäin ja ainakin meille vastaus tuli hyvin nopeasti. En osaa edes kuvitella kuinka pitkiä aikoja jotkut joutuvat taloissa viettämään, mutta sen voin sanoa, että siellä on varmasti paljon mukavampaa asua pitkiä aikoja kuin missään hotellissa.
Me yövyimme Sinisessä talossa, joka on kolmesta talosta se "päätalo". Siellä sijaitsee työntekijöiden toimisto. Yhteensä taloissa on 14 eri perheille tarkoitettua kylpyhuoneella varustettua tilavaa huonetta, joiden lisäksi taloissa on yhteiset oleskelutilat, keittiö, kodinhoitohuone ja pelihuone. Sinisessä talossa on lisäksi sauna, joka on kaikkien talojen asukkaiden käytössä. Myös polkupyörien lainaus tapahtuu sinisen talon kautta. Polkupyörällä pääsee hurauttamaan Lastenklinikalle alle kymmenessä minuutissa.
Ylläolevat kuvat on otettu Talojen parkkipaikalta. Yllätyin todella positiivisesti kun pääsimme perille ja näimme talot! Jostain kumman syystä odotin sellaista motellityylistä ympäristöä, pientä, ahdasta ja nuhjuista. Talot olivat kaikkea muuta. Tulimme pyhäpäivänä, jolloin työntekijät eivät olleet paikalla. Meille oli kuitenkin puhelimessa opastettu mihin menemme ja missä on huoneemme. Kun astuimme Sinisen Talon ovesta sisään olin kuin puulla päähän lyöty. Talo oli valoisa, tilava ja huonekorkeus oli varmaan yli kolme metriä. Mielessäni kuvittelemani inhottava loukko ei todellakaan vastannut todellisuutta. Kiersimme alakerran läpi ja minä ihastelin kaikkea. Yläkerta oli myös ihana ja löysimme vaivatta huoneeseemme. Jälleen kerran suuni loksahti auki. Odotin taas pientä ja ahdasta huonetta, jossa on epämukava parisänky ja natiseva matkasänky. Alla olevat kuvat varmaankin kertovat kuinka väärässä olin. Huoneen pöydällä oli kansio, joka sisälsi kaiken tarpeellisen tiedon Talossa asumisesta. Oli pohjapiirrustus (tässä vaiheessa tajusin, että Talossa on vielä yksi kerros), ohjeet pyörien lainaamiseen, siivoukseen yms. Jätimme tavarat huoneeseen ja lähdimme vielä tsekkaamaan alimman kerroksen.
Alimmassa kerroksessa oli jälleen todella tilava kylpyhuone ja saunaosasto, kodinhoitohuone pyykkikoneineen, silitysrautoineen ja muine tarvikkeineen. Paras huone kuitenkin oli viihdehuone, jossa oli televisio, tietokoneita, sohvia kirjoja, pelejä, Aku Ankkoja... Koska olimme Talossa vain yhden yön, emme tuota huonetta käyttäneet. Pidempiä aikoja Talossa oleville ja etenkin perheille, joissa on muita lapsia, huone on varmasti Talon paras.
Lopulta olimme ihmetelleet Taloa tarpeeksi, vieneet eväämme jääkaappiin, tajunneet että muistimme margariinin mutta unohdimme leivän kotiin, tutustuneet pyörien lainaukseen ja saaneet pyörät allemme. Sitten hurautimme Lastenklinikalle nauttimaan laatuajasta pienen pötkylän kanssa ja odottamaan seuraavan päivän kotiinpääsyä. Illalla poljimme huoltsikan kautta takaisin talolle ja paistoimme iltapalaksi pizzan, kun ei ollut leipää mitä syödä. Katsoimme hetken telkkaa ja juttelimme toisen asukkaan kanssa, jonka olimme tavanneet jo Pätkiksen ensimmäisenä päivänä Lastenklinikalla. Pätkis oli osastolla ollessaan yhteensä kolmessa eri huoneessa, muuttaen sitä mukaa kun jokin huone vapautui tai sai uuden asukkaan. Tämä ensimmäisen huonekaverin äiti asui siis myös Sinisessä Talossa, oli asunut jo kolme kuukautta. Hänen kertoessa lapsensa terveydentilasta osasin arvostaa Pätkiksen hyvää vointia paljon enemmän. Vaikka Pätkiksellä onkin vakava sairaus, se saatiin pian lääkkeillä aisoihin ja leikkauksille ei toivottavasti ole ikinä tarvetta. Tämän äidin lapsi oli ollut jo toisessa leikkauksessaan alle vuoden ikäisenä ja vaikeudet vain jatkuivat. Silti hänkään ei tuntunut vaipuneen epätoivoon vaan eli päivä kerrallaan odottaen käännöstä parempaan lapsensa voinnissa.
Lähtöpäivän aamuna siivosimme huoneemme ohjeen mukaisesti, veimme lakanat pesuun ja toimme puhtaat valmiiksi seuraavaa asukasta varten. Hoidimme työntekijän kanssa paperihommat alta pois ja kerroimme pääsevämme kotiin vain yhden yön jälkeen. Työntekijät olivat todella mukavia, ja niin tällaisessa paikassa pitääkin olla. He varmasti kuulevat paljon perheiden tarinoita ja tämän työntekijän ja sen toisen asukkaan kanssa juttelimmekin vielä jonkin aikaa lastemme voinneista ja muusta. Lähtiessämme laukut olalla kohti autoa toivotimme toisillemme hyvät jatkot ja ettemme enää näissä merkeissä tapaisi.
Tästä lähin varmasti pudotan kolikot rahapussistani keräyslippaaseen Mäkkärin tiskillä asioidessani.
Menipäs myöhään tämän julkaisu, kun iski siivousinto, muutama pikkunälkä (oma ja Pätkiksen), ja koiralle lenkkihätä. Ehdin kuitenkin vielä tämän päivän puolelle!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti