Asiaa siivouksesta

Luin eilen Kaisa Vanhalan mieltä rauhoittavan kirjoituksen Pitääkö sotkuista kotia hävetä? Hän tuskaili varmasti monelle tutun asian eli ainaisen kaaoksen kanssa. Monet muutkin varmasti kadehtivat koteja, jotka ovat aina moitteettoman siistejä ja joiden pöydillä on tuoreita kukkia maljakoissa. Siivoaminen stressaa välillä meistä jokaista, mutta Vanhala oli kokenut valaistumisen nähtyään ystävänsä jakaman kuvan Facebookissa. Siinä oli kuva kolmiosta, jonka kärjissä luki "Siisti koti", "Mielenterveys" ja "Onnelliset lapset" ja näistä piti valita kaksi. Silloin hän tajusi, ettei ole asian kanssa yksin vaan muillakin on päiviä, kenties viikkoja, jolloin koti ei ole siisti. Eikä se ole syy tuntea syyllisyyttä. Se voi olla merkki siitä, että on parempaakin tekemistä!

Ystäväni oli jakanut kolumnin Facebookissa saatesanojen kera ja alle oli kertynyt perheenäitien myönteleviä kommentteja. Itse samaistun täysin Vanhalan ajatuksiin sotkujen ahdistavuudesta ja vaikka vieraista tykkäänkin otan heidät vastaan mieluiten tunnin varoitusajalla, jotta ehdin siivota kämpän edes jotenkuten katseen kestäväksi. Mies ei tällaisilla asioilla päätänsä vaivaa ja pyörittelee silmiään minun juostessani huoneesta toiseen ja käskyttäessä milloin mikäkin roju tai rätti kädessäni Miestä kantamaan kortensa kekoon.

Ideaalitilanteessa siisteyttä vain ylläpidettäisiin. Ikinä ei ehtisi kertyä pölypalloja, murukasoja ja rojuläjiä mihinkään kun joka päivä vaivautuisi laittamaan asiat omille paikoilleen ja siistimään jälkensä. Aina viikon, vähintään kahden välein päätän, että tänään tapahtuu muutos. Tänään meidän perhe ryhtyy perussiistiksi ja nauttii perussiististä kodista jokaisena viikonpäivänä. Selitän Miehelle pelisäännöt kuin lapselle, koska eiväthän miehet ymmärrä siivouksesta mitään. Murut pyyhitään pöydältä kun leipä on tehty, astiat laitetaan tiskikoneeseen kun ruoka on syöty, pannut ja kattilat tiskataan ruuan jälkeen, Pätkiksen tuttipullot pestään heti syötön jälkeen ja koira karstataan vähintään joka toinen päivä, jotta karvat pysyvät poissa nurkista. Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Ensimmäisen päivän iltana jaksan siistiä keittiön ennen nukkumaan menoa, myös niistä Miehen jättämistä leivänmurusista, jotka hän kuitenkin unohti siivota. Pesen Pätkiksen pullot, jotka ovat kaikki kolme jääneet olohuoneen pöydälle. Laitan likaiset astiat tiskikoneeseen ja tiskaan käsin hellalle jääneen paistinpannun. Tai lupaan tiskaavani sen huomenna. Tai ylihuomenna. Tai ehkä Mies tiskaa jos hänelle tulee ensin tarve käyttää sitä? Ja näin siivousinto kaatui heti alkuunsa..

Totuus on, että sohvamme toimii puolittain vaatevarastona (lähinnä minun vaatteilleni, tunnustan), sohvapöytä täytyy ensin raivata, jotta sen ääressä voi syödä samalla kun katsoo lempisarjaa samalla kun varsinainen ruokapöytä loistaa tyhjyyttään. Elleivät Miehen vaatteet ole levinneet ruokapöydän tuolilta itse pöydälle ja Pätkiksen ruokalappu ja rätti ole pöydän nurkalla odottamassa seuraavaa soseateriaa. Hoitolaukkukin saattaa olla pöydällä valmiina matkaan napattavaksi. Keittiön tasot ovat täynnä niin tarpeellisia kodinkoneita kuin erittäin tarpeettomia muruja ja maitoläikkiä ja likaisia astioita samalla kun tiskikone on puolillaan likaisia tai täynnä puhtaita. Tiskiallas on siisti kahtena tai kolmena päivänä viikossa tiskausinnon iskiessä. Olohuoneen paksu lankamatto, joka tuntui hyvältä idealta ajatellen Pätkiksen tulevia leikkejä ja konttauksia on punaisen sijasta enemmänkin harmaa koirankarvoista ja täynnä erinäköisiä kuminpalasia ja langanpätkiä koiran tuhoamista leluista. Makuuhuoneen nurkassa on äitiyspakkauslaatikko puolillaan toistaiseksi isoja vauvanvaatteita ja lattialla lojuu kaksi lihalaatikollista sekalaista tavaraa, joka ei vieläkään ole löytänyt paikkaansa vaikka muutosta on reippaasti yli puoli vuotta. Lisäksi sängyn vieressä on läjä Miehen vaatteita, jotka eivät itsekseen hypi takaisin kaappiin, mutta jotka palvelevat erinomaisena koiranpetinä.

Olen mielestäni yrittänyt kaikkea. Sovin Miehen kanssa pelisäännöt siivouksesta, luen naistenlehtien artikkeleita siistien ihmisten päivärutiineista ja lupaan ja vannon laativani itselleni päiväaikataulun, joka sisältää niin lenkkeilyä kuin leikkiä koiran ja vauvan kanssa, kuntopiiriä Pätkiksen päiväunien aikaan ja siivouksesta ja kotitöistä huolehtimista kunnon kotiäidin tapaan, jotta Mies voi keskittyä käymään töissä ja kotona ollessaan nauttimaan perheestään ilman pölypalloista stressaavaa emäntää. Ajatuksen tasolla homman pitäisi siis olla kunnossa, mutta ideoiden siirtäminen käytäntöön tökkii. Taidan olla vain niin helvetin laiska ja saamaton, että olen ikuisesti tuomittu elämään sekasorron keskellä odottaen päivää, jona voin valjastaa Pätkiksen lapsityöhön siivoamaan puolestani.

Tavoitteenani tämän vuoden aikana olisi saada kämppä edes päiväksi siihen kuntoon, että voin hyvillä mielin kuvailla jokaisen nurkan ja laatia vihdoin pitkään suunnitelmissa olleen remonttikertomuksen. Toisaalta olen siinä määrin perfektionisti, että en haluaisi esitellä epäsiistin lisäksi myöskään keskeneräistä kotia. Kotimme seinät ovat täysin tyhjät ja persoonattomat, huonekaluvalinnat alkavat tökkiä ja epäilen koko sisustusmakuani. Toisaalta en usko kotimme olevan mielestäni ikinä täysin valmis, varsinkaan unelmakodin ollessa jotain ihan muuta kuin rivitalokolmio pienellä takapihalla. Ehkäpä siis voisin esitellä tämän nykyisen kodin ja sisustuksen eräänlaisena lähtökohtana, jonka pohjalta on hyvä työstää sitä lopullista tyyliä.

Päätin olla rohkea (tai tyhmä) ja julkaista muutaman kaunistelemattoman kuvan kodistamme sellaisena kuin se arjen pyörityksessä yleensä on. Toivottavasti tämä antaa lohtua muillekin siisteyden kanssa painiskeleville äideille, ja miksei ihan kenelle tahansa, jolla on muutakin elämää kuin imurin varressa heiluminen. Tai sitten tästä saavat kauhistelemisen tai ylpeyden aihetta ne, joiden koti on lasten, eläinten ja miestenkin keskellä aina siinä kunnossa, että kehtaa vieraita kutsua. Jos kuulut jälkimmäisiin, kerro ihmeessä salaisuutesi ja montako tuntia vuorokaudessasi on!

Tekstiä muokattu 15.09.