Huh, kello on jo noin ja mä olen vielä näin! Pätkis on vanhemmillani yökylässä ja Mies juhlissa, joten olen koiran kanssa yksin kotona tämän yön. Tekisi mieli ottaa tuo karvakorva sänkyyn viereen, mutta sen virheen jälkeen ei oma peti (tai sohva) sille kelpaisi. Alkujaan minun piti olla Miehen mukana juhlissa, mutta fiilis sanoi vähän toista ja päätin jäädä kotiin. Äitini taas oli jo niin innoissaan Pätkiksen sovitusta vierailusta, että sitä visiittiä ei enää kehdannut perua :)
Suunnittelin meneväni nukkumaan ajoissa ja nukkuvani pitkään ja hartaasti. Pätkiksen lääkkeet kun annetaan klo 00.00 ja 08.00, niin aina joutuu väkisin valvomaan ja toisaalta aamulla nousemaan. Olen todella aamu-uninen ja kello 8 on minulle hirvittävän aikaista ellen ole töihin menossa. On se kyllä vähän silloinkin. Mies ennusti, että en varmastikaan lähde vanhemmiltani ennen puoltayötä ja näinhän siinä kävi.. Pätkis on aikaisemmin ollut yhden yön vanhemmillani pari kuukautta sitten kun oma väsymykseni oli vielä jotain aivan järkyttävää, mutta silloinkaan en malttanut lähteä ennen kuin pikkuinen nukahti mummin syliin. Sain silloin sentään aamulla nukkua pitkään, kun sai rauhassa sammuttaa lääkehälytyksen kännykästä ja luottaa vanhempieni hyvään hoitoon.
Pari viikkoa sitten oli suvantovaihe meidän perheen yöhuudoissa, mutta nyt ne ovat taas palanneet oikeastaan jokaöisinä. Iltaisin noin kymmenen aikaan alkaa olla mukulalla päivä pulkassa ja veto loppu. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että äiti saa laulaa kauniin tuutulaulun ja peitellä unisena hymyilevän vauvan sänkyyn. Ehei! Meillä homma menee niin, että yhdeksän ja kymmenen välillä alkaa korvia särkevä karjunta, johon ei auta syli, laulu, maito.. Ei juuri mikään. Inhottavinta on se, että Mies handlaa nämä iltahuudot minua paremmin ja Pätkiksen nukuttaminen jää yleensä hänen harteilleen, vaikka raukka joutuu lähtemään töihin neljältä aamulla. Sormet ristissä tulevaisuutta peläten toivon, että päästäisiin näistä iltahuudoista ennen kuin Pätkis on oikeasti niin iso, etten jaksa häntä kanniskella ympäri kämppää parhaimmillaan yli tuntia. Nyt on jo painoa suunnilleen kilo per kymmenen senttiä (~6kg ja 60cm) ja minä rannevammaisena en hirveän mielelläni tuota pakettia hytkyttele.
Olin vanhemmillani kylässä tämän päivää ja lähdin jopa kaverini innostamana kahden tunnin lenkille koiran ja kaverini kanssa. Lenkin ja oman suihkuni jälkeen oli Pätkiksen kylvyn ja kaulapläskien puhdistuksen aika. Tuo pikku-Michelin kerää järkyttävästi maitoa ja muuta mukavaa leukojensa väliin ja jatkuvasti saa tehdä talkkipurkin kanssa interventioita. Iltapäivä ja alkuilta meni oikein mukavasti eri syleissä syöden, leikkien ja päristellen. Päristely on muuten tällä hetkellä ihan ykkösjuttu! Miehen kanssa paidat märkinä saadaan nauttia tästä. Alamäki alkoi vinksahtaneesta päiväunirytmistä.
Itse en tullut juuri kelloa katsoneeksi illan aikana ja tajusin vasta hieman ennen yhdeksää, että Pätkis on edelleen unilla. Yleensä yhdeksän jälkeen alkaa yöunille rauhoittuminen, viimeisten maitojen syönti ja ne iltahuudot. Pätkis sitten heräsi vaunuista vartin yli yhdeksän höpöttämään mummille, samaan aikaan mihin edellisen illan huuto alkoi. Osasin siis varautua kovaääniseen ja myöhään kestävään huutoon, joka lopulta hiljenikin vasta puoli yhdeltä. Äitini taisi hieman yllättyä, sillä yleensä Pätkis on todella iloinen, nauravainen ja tyytyväinen vauva. Kerran tuo suloisuus jo simahti mummin syliin lyhyen huudon jälkeen ja siirtyi siitä sujuvasti vaunuihin. (Mummilassa on ystävältäni saadut 80-luvun ihanat retrovaunut sisäkäytössä Pätkiksen sänkynä.) Alle puoli tuntia saimme huokaista, kunnes desibelit jälleen nousivat. Loputtomalta tuntuneen hyssyttelyn ja hytkyttelyn päätteeksi pieni väsynyt Känkkäränkkä saatiin takaisin vaunuihin nukkumaan. Silloin hipsimme koiran kanssa - tai minä hipsin ja koira kirmasi - ovea kohti ja kipitimme kotiin nukkumaan. Tarkistettuani kämpän mörköjen ja murhamiesten varalta (pakko tehdä aina kun tulen yksin pimeällä tyhjään kotiin..) ajattelin meneväni nukkumaan. Bad news! Tietokone oli jäänyt päälle jotain päivitystä asentamaan ja minähän sitten jumituin tähän. Ja tässä olen edelleen. Sain sentään jotain hyödyllistäkin tehtyä tämän yön aikana! Siirsin vihdoista viimein kännykästäni kaikki kuvat ja videot tietokoneelle, koska puhelin on viikon verran valittanut järjestelmämuistin vähyyttä. Kaiken kaikkiaan siirrettäviä tiedostoja oli huikeat 1078. Ei ihme, että on ollut luuri vähän jumissa! Onnistuin välissä jopa pudottamaan kännykän lattialle ja tietokone hälytti heti loppujen kuvien osalla "Catastrophic failure!". Osa tuosta on täyttä huttua eikä omaottamiani kuvia, mutta lupaan itselleni, etten edes vilkaise niitä tänä yönä. Muuten istuisin tässä vielä äitini kysellessä Pätkiksen palautusaikataulua.
Nyt nappaan aamulääkkeen hälytyksen pois ja painun vihdoista viimein peiton alle halimaan Miehen mytättyä peittoa. Öitä tai aamuja!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti