sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pallomahaisuuden kirot ja kasvuseuranta

Viimeiset raskausviikot käsillä ja kiirettä pitää! Kiireestä johtuu myös tämä useamman viikon blogitauko, jos tätä nyt tauoksi voi näin tuoreessa tapauksessa kutsua.

Ensimmäisessä postauksessa kirjoitin älyttömän helposta raskaudestani. Viimeisten kahden viikon aikana pallomahapäiviä on ollut huomattavasti enemmän kuin niitä, jolloin olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja pystyn vaikka mihin. Yöllä herätessäni vessaan joudun ensin könyämään kyljelleni, josta punnerran itseni istumaan sängyn laidalle ja hitaasti lyllerrän vessaan, istun pöntölle ja kuulen järkyttävän poksahduksen, tai pari, alaselästäni. Positiivista on se, että selkäni alkoi oireilemaan kunnolla vasta näin myöhään (viikkoja nyt 36+6), mutta poksunnan määrä on hurjaa. Minulla on aina ollut huono ryhti ja notkoselkä, enkä tyhmänä ole jaksanut tosissani koittaa treenata selkääni kuntoon aiemmin. Lupaan edes yrittää kunhan taas näen sen päivän, jolloin pääsen kyykystä ylös ilman tukea. Eilen totesin, etten uskalla enää lähteä koiran kanssa lenkille edes lähimetsään vaan raukka saa minun kanssani tyytyä takapihalla kirmaamiseen. Onneksi on sentään tuo mies, jota ei jäinen metsäpolku yhdistettynä pian puolitoistavuotiaaseen koirannulikkaan hirveästi hetkauta. Minua tuo kombo taas meinasi hetkautella vähän liikaakin ja moneen suuntaan. Liikkumiseni ollessa ketterämpää pärjäsin mainiosti koiran kanssa piikkikengillä, mutta tässä vaiheessa nekään eivät enää pelasta. Välillä ähisen ja puhisen jopa takapihallamme vaikka annan pääsääntöisesti koiran loikkia ilman hihnaa ja vain vahdin sen touhuja.

Edelleen olen kiitollinen hyvin vaivattomasta ensiraskaudesta, mutta pikkuhiljaa alan ymmärtämään monien viimeisillään raskaana olevien toiveet pikaisesta synnytyksestä. En kuitenkaan toivo, että pikkutyyppi päättäisi putkahtaa maailmaan ihan vielä, ehei! Vielä on miljoona asiaa tehtävänä ennen kuin olen mielestäni tarpeeksi hyvin varustautunut. Mies sai tänään laitettua viimeisetkin lattialistat paikoilleen, joten nyt lastenhuoneen suhteen ainoa murhe on ikkunan maalaus, se kun on 80-luvulle tyypillisesti tummanruskea ja pistää törkeästi silmään seinien vaaleudesta. Puhumattakaan muutamasta maalitelan jättämästä valkoisesta läntistä, joiden ei pitänyt haitata, koska ikkuna "maalattaisiin mahdollisimman pian". Yeah, right! Pahoin pelkään, että ikkunan maalaus jää miehen tehtäväksi siinä vaiheessa kun itse köllin sairaalassa osastolla. Ellen sitten itse saa jostain virtaa ja innostu sutimaan edes ensimmäistä kolmesta vaadittavasta maalikerroksesta. Tosin ensin taidan hoitaa vauvan vaatteet ja muut varusteet käyttövalmiiksi. Hoitoalustakin on vielä hankkimatta, koska olen nirso ja haluan sen sopivan ulkonäöllisesti sisustussuunnitelmaani. Toisaalta olen pihi, enkä halua tilata ihanan näköistä, mutta viisikymppiä maksavaa kakka-alustaa. Kompromissina taidan päätyä Prismoissakin myytävään Pingu-hoitoalustaan. Mies tykästyi siihen taannoisella Prisma-reissullamme ja järkeilin miestä miellyttävän hoitoalustan johtavan itselleni harvempiin vaipanvaihtoihin. Luultavasti toiveajattelua, mutta kokeilemisen arvoista!

Huomenna on jälleen yksi ylimääräisistä äitiyspolikäynneistäni. Tammikuun lopusta alkaen olen ravannut viikottain KTG:ssä ja ultrassa tyypin pienen koon vuoksi. Viikon 33 ultrassa kuulin ohimennen mainittavan hieman lyhyestä reisiluusta, mutta en osannut pitää sitä merkittävänä asiana. Seuraavalla viikolla pitkiä luita mittailtiinkin sitten tämän löydöksen vuoksi tarkemmin ja tulos oli, että ne olivat sentillä liian lyhyet kroppaan nähden. Myös paino junnasi paikoillaan. Tässä vaiheessa tuli puhe synnytyksen käynnistyksestä jopa jo viikolla 35 (joka siis olisi ollut tätä ultrakäyntiä seurannut viikko!) ja mahdollisesta synnytyspaikan vaihdosta. KHKS on ensisijainen synnytyssairaalani, mutta TAYS nousi todennäköiseksi vaihtoehdoksi. Itkin parina yönä kuinka joudun olemaan yksin vieraassa sairaalassa jos vauvakin on letkuruokinnassa tai muuten tehostetussa hoidossa. TAYSin vierailuajatkin ovat paljon rajatummat, joten olisin ollut todella yksin. Viikon verran saimme stressata näitä uutisia, mutta onneksi seuraavassa ultrassa näkyi jo selkeää painonnousua ja luidenkin mitat olivat "positiivisemmat". Edelleen hieman lyhyet, mutta ei sentään sentillä. Varmistin vielä, onko TAYS edelleen harkinnassa mutta lääkärit olivat kuulemma palaverissaan tulleet tulokseen, että tämä tapaus handlataan meilläkin ja sikäli mikäli synnytyksen aikana jotain ilmenisi, ambulanssikyyti Tampereelle kestäisi vain puoli tuntia. Helpotus oli valtava!

Muksu on koko ajan kasvanut aivan omaa tahtiaan alakäyrän alapuolella, mutta kuitenkin melko tasaisesti. Lopulliseksi syntymäpainoksi tällä tahdilla tulisi noin 2,5 kg. Itse synnyin täysaikaisena ja mitoiltani olin suunnilleen 47 cm/2,6 kg ja nykyäänkin vain 157/53 (paino ennen raskautta). Nämä faktat tajuttuaan lähes jokainen hoitohenkilökunnan jäsen onkin todennut, että vauvan pienestä koosta tuskin on syytä huolestua. Monet synnyttäneet tutut sanovat, että ennemmin puskisivat pihalle tälläisen parikiloisen rääpäleen, kuin nelikiloisen vonkaleen. Vaikka eihän se paino välttämättä se isoin tekijä ole, vaan se päänympärys.. :D

Huomista ultraa odotellessa!



- Ninni -


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...