Laavulla

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt.."

Eilen teimme parituntisen retken metsään ulkoilun merkeissä. Hävettää myöntää, mutta tajusin talsineeni samoja polkuja edellisen kerran ollessani vielä raskaana. Silloinkin oli syksy, eli siitä on melkolailla tasan kaksi vuotta aikaa. Mahtavat ulkoilumaastot ovat vain muutaman kilometrin päässä kotiamme, joten ehkä nyt hyödynnämme niitä useammin.

Retkeilemään lähtivät myös vanhempani ja siskoni, minä vahvistin joukkoja lapsella ja koiralla. Koiralla, joka nautti sydämensä kyllyydestä päästessään painamaan pitkin maita ja mantuja kuin ruskea salama. Kameraa en jaksanut repussa roudata, joten saldona on vain tärähtäneitä kännykkäkuvia.

Matka autolta laavulle koetteli kanssaretkeilijöiden käsivoimia, koska vallan hyvin kävelevä lapsi heittäytyi useaankin otteeseen liikuntakyvyttömäksi ihan vain päästäkseen jonkun syliin. Polulla kävely oli erityisen tylsää, pöpelikössä Tacon perässä juokseminen taas sujui loistavasti. Pyllähdyksiä lukuunottamatta. Ja kirkas nauru raikasi männikössä kun tyttö katseli ympärillä poukkoilevaa elukkaa.

Laavulla isäni ja siskoni sytyttivät nuotioon tulen lämmittämään ja äitini kaivoi repustaan glögiä ja keksejä. Minä heittelin Tacolle keppejä, vaikka se kyllä juoksutti itseään ihan hyvin ilman apuakin. Pikkuretkeilijä taas tykästyi tukkipenkkeihin.

Koiranjuoksutukseen tuli tauko kun näköpiiriin ilmestyi hevonen ratsastajineen. Lapsiin ja koiriin tottunut lakun ystävä ei ollut moksiskaan meistä ja kävimme lähempänä tekemässä tuttavuutta. Tyttö hoki "Ihhahhaa" hevosen hamuillessa hänen tumppujaan (ja kädessä ollutta näkkileipää). Taco lymyili meidän takanamme piilossa ja vähän väliä kurotteli haistelemaan suurta hevosta. Se oli ilmeisesti unohtanut nähneensä hevosia ennenkin ja juosseensa niiden kanssa kilpaa, vaikkakin aidan eri puolilla.

Ratsukko jatkoi matkaansa ja jonkin ajan kuluttua päästin koiran taas vapaaksi. Ajattelin, että se on jo unohtanut hevosen ja jatkoimme keppien heittelyä. Aivan varoittamatta se ampaisi täyteen juoksuun ja ehdin vain sanoa vieressä seisseelle siskolleni "*Rumasana* nyt se lähti sen hevosen perään!" ja juoksin samaan suuntaan. Törkeän huonoksi päässyt kuntoni petti pian ja Tacokin oli jo kadonnut näkyvistä. Huutelin sitä minkä huohotukseltani pystyin ja yritin etsiä haarautuvilta poluilta kavionjälkiä. Turhaa hommaa, totesin. Vaikka keksisin seurata oikeaa polkua, joka haarautui jatkuvasti eri suuntiin, en ikinä saisi koiraa tai parikymmentä minuuttia etumatkaa saanutta ratsukkoa kiinni.

Palasin laavulle ja kehitimme pelisuunnitelmaa elukan etsimiseksi. Latasin jo facebookiin ilmoitusta karanneesta koirasta ja heti kun kännykkä ilmoitti sen julkaisusta, rymisti Taco täyttä laukkaa takaisin. Ei muuta kuin kourallinen nameja suuhun ja hihna kaulaan. Ja se facejulkaisu pois.

En tiedä löysikö Taco etsimäänsä, mutta onneksi luonto ajoi laumaeläimen pian takaisin. Urpoelukan toilailuja (joille kyllä naurettiin hyvin pian) lukuunottamatta retki oli ihan loistava. Nyt yritän saada ahterimme raahattua useamminkin tuonne, koska tolkuton ala metsää on vielä tutkimatta.

Värikäs lastenhuone

Tuli paineita saada tämä lastenhuone-esittely ulos kun kuvat ovat odottelleet julkaisua kohta pari kuukautta, työt selvästi haittasi harrastuksia! Eilen haettiin jo isompi sänky huoneeseen, joten kohta äitiä ja isää testaillaan kun kokeillaan viihtyykö tyttö sängyssään vai ei. Näen jo sieluni silmin miten nukkumaan laitettu lapsi hiipparoi olohuoneeseen, hihkaisee "Kukkuu!" ja nauraa päälle. Näen tämän toistuvan hyvin, hyvin usein..

Eniveis, tässä on huone sellaisena kuin se vielä hetki sitten oli. Hetkellisesti valmiina. Näin siistihän se ei todellisuudessa ikinä ollut viittä minuuttia pidempään. Tai varttia kun äiti sulki oven perässään ottaakseen kuvia. Tuhma äiti.

Ylläoleva kuva on otettu ovelta, vasemmalla on IKEAn hoitopöytähyllykkö, jonka hoitopöytäosasta on tarkoitus piakkoin luopua ja pyhittää hylly kirja- ja leluhyllyksi. Lipasto on minun vuosia sitten omilla säästöilläni omaan huoneeseeni ostama ja se on loistava vaatteiden säilytykseen. Pikkulaatikot jemmaavat sukat sun muut, ylimmässä isossa laatikossa on aina tämänhetkiset vaatteet, seuraavassa seuraavan koon ja kahdessa alemmassa lakanat, pyyhkeet ja muu sekalainen. Lisäksi lipastosta oikealla on ovi vaatehuoneeseen, jossa roikkuvat mekot ja muut hienommat vaatteet. Ja paljon muutakin sälää.

Ylähyllyn tavarat ovat koristeita, harmaassa korissa pysyvät järjestyksessä vanupuikot, talkki ja rasvatuubi. Hyllyn reunassa roikkuu Pum pum eli stetoskooppi sydämen kuuntelua varten. Nykyään varsinaista tarvetta sille ei onneksi juuri ole, mutta tytön mielestä on hirveän hauskaa kun äiti tai isä kuuntelee sydäntä ja samalla sanoo "pum pum" lyöntien tahdissa. Siitä nimikin on tullut, kun pöydällä makaava lapsi kurottelee stetoskooppia sanoen "Pum pum" ja asettaa sen rinnalleen.

Tämäkin hyllykkö on minun itselleni yläasteikäisenä ostama. Päivitin sitä washiteippaamalla hyllyjen hieman kolhiintuneet reunat. Tavarat ovat utopistisen siististi, normaalisti kaikki kirjat ovat lattialla tai olohuoneen sohvalla, mutta tämän kuvan ehdin lavastaa ennen kuin pienet kädet taas kahmaisivat hyllyt tyhjiksi. Hyllyn päällä on oli kauniisti aseteltuna Skip Hopin ihanat eläinpalikat, kummisedältä kastelahjaksi saatu Moneyphant (jonka toinen poikanen on kummisedän kirjahyllyssä) ja ohutsivuiset kirjat niin kauan kuin likka ei niitä sieltä ylettänyt rohmuamaan.

Pikkuhyllykön yläpuolelle on liimattu Skip Hopin Treetop Friends-seinätarra, josta tuli itselleni pienoinen pakkomielle raskausaikana. Pitihän se sitten hommata ja tooodella pitkällisten pohdintojen (n. vuosi) tuloksena tarra päätyi tuohon seinään. Huoneen ainoa ehjä seinä on pinnasängyn ja lipaston takana ja siihen olen ajatellut jotain valkoista maalia mielenkiintoisempaa. Kaksi seinähyllyäkin odottaa vaatehuoneessa, että joku ne jaksaisi porailla paikoilleen ja täyttää söpöillä jutuilla.

Yksi sininen lintutarra muuten laitettiin valokatkaisijan päälle ja se on siinä jotenkin hirvittävän piristävä pieni lisä! Vielä pari kukkaa ja kärpässientä odottaa omaa paikkaansa, ehkä jostain lattialistojen päältä. Tarran ja eläinpalikat tilasin aikanaan Lekmeristä, mutta enää niitä ei siellä näy olevan. Muita Skip Hopin ihania tuotteita kyllä löytyy ja saatoin vähän tykästyä yksisarvisreppuun..

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä: lempileluni! Joo, kyllä äidilläkin saa olla lempilelunsa lapsen lelujen joukossa. Sarjassamme raskausaikaisia pakkomielteitä, joka oli lopulta pakko hankkia sillä verukkeella, että yksivuotislahjan pitää olla jotain aivan erityistä. Kyseinen yksilö on tilattu Jollyroomista hyvien alennusten aikaan. Onneksi on myös lapsen mieleen ja tuon kyydissä on monet kerrat huristeltu ja pöristelty ympäri kämppää. Mitä kovempaa, sen kivempaa!

Juuri nyt huone on kaukainen muisto ylläolevasta, kun kaikki meni mullin mallin juniorisängyn myötä, mutta varmasti viimeistään onnistuneen sängynvaihdon jälkeen tulee päivitystä. Toivottavasti ne hyllytkin ovat silloin löytäneet seinälle. Ja kaikki muukin mikä paikkaansa odottaa.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*