Rokkia kansalle

Follow my blog with Bloglovin

Tänään koittaa pitkään odotettu ilta, nimittäin nämä äiti ja isä lähtevät yhdessä baanalle! Miehen äiti eli Pätkiksen mummu tulee vahtaamaan molempia kakaroita, lasta ja koiraa, ja me suuntaamme kulkumme kohti uutta Kantolan tapahtumapuistoa ja AC/DC:n konserttia!

En voi väittää olevani AC/DC:n fani, mutta sitäkin on tullut jonkin verran kuunneltua näiden Miehen kanssa vietettyjen vuosien aikana. Joskus itseasiassa tungin sormet korviin ja vaihdoin huonetta isäni laittaessa vanhalta kunnon lp-levyltä soimaan Back in Black -albumin. Valitin Brian Johnsonin äänen olevan järkyttävää narinaa ja isäni tietysti huudatti levyä nupit kaakossa. En vieläkään pidä koko tuotannosta ja kaikista kappaleista, vaan olen tälläinen massan mukana menijä ja tiedän tasan ne tunnetuimmat biisit. Tarkoituksenani oli perehtyä hieman myös muihin biiseihin, etenkin Rock or Bust -albumiin, jonka nimeä kiertue kantaa. Noh, tässä on ollut vähän muita kiireitä ja lähden siis soitellen sotaan. Onneksi Mies sentään tietää biisejä, niin voin edes nimiä opetella.

Eilen olimme Pätkiksen kanssa neuvolassa. Käynti venyi noin tunnilla lääkärin aikataulun vuoksi ja muutenkin koko käynti oli hieman omituinen. Oma neuvolatätimme oli lomalla, joten hoitaja otti vain mitat eikä kuulumisia juuri vaihdettu. Ihan ei vieläkään mennä käyrillä ja nyt oli kuulemma päänympärys kasvanut suhteessa pituuteen liikaa, joten menemme ensi viikolla mittaamaan sen uudestaan. Normaalilta vauvan päältä tuo minun silmiini ainakin näyttää, joten epäilen tuloksen johtuvan enemmän eri mittaajasta kuin yleensä. Eri hoitajia ja lääkäreitä seuranneena päänympäryksenkin voi mitata niin monesta eri kohtaa.

Neuvolan jälkeen piti vielä ehtiä hakemaan porkkanoita kaupasta Pätkiksen ensimmäistä sosetta varten. Se reissu jäi tekemättä tuon tunnin neuvolaviiveen ja muiden bisnesten takia ja näyttää siltä, etten tänäänkään ehdi soseita kokkaamaan. Sormet kuitenkin syyhyävät lusikan varteen, joten huomenna olisi tarkoitus testata taitoja. Ehkä kuitenkin ostan myös valmiin sosepurkin, ihan noin niinkuin varmuuden vuoksi jos porkkanat palavat pohjaan..

Loppuun vielä kännykkäkuva Pätkiksestä, joka on jo ihan rokkimeiningeissä!

Hammaskeijulle töitä

Ne ovat täällä! Nimittäin ensimmäiset nököhampaat!

Pätkis on viime aikoina kuolannut tavallista enemmän ja syykin sille sitten selvisi. Sunnuntaina Pätkiksen pikkuserkun synttäreillä pohdittiin Miehen kanssa onko vauva kipeä, kun tuntui tavallista lämpimämmältä ja oli myös hieman vaisumpi. Kotona mitattiin lämpö ja mittari piipitti 36,8 asteen kohdalla eli vain hieman Pätkiksen normaalia lämpöä enemmän. Itselleni 36,8 olisi jo lähes sängynpohjalämpö, mutta minä olenkin vilukissa.

Maanantaina Mies sitten bongasi Pätkiksen alaleuassa komeilevat pienet hampaanalut. Toinen oli jo puhjennut ja toinen on juuri puhkeamaisillaan. Helpolla on päästy ainakin näiden ensimmäisten hampaiden kanssa. Maanantaina Pätkis oli ehkä hieman tavallista kärttyisämpi, mutta muuten on viikko mennyt vain kuolatessa ja sormia syödessä.

Pesin ja viilensin äitiyspakkauksen purulelun käyttövalmiiksi ja peräti muutaman minuutin Pätkis sitä natusti ennen kuin lelu päätyi parempiin suihin.. Lelu jäi leikkimatolle kun kävimme vaihtamassa vaipan ja takaisin tullessamme koira makasi lattialla purulelu tassujensa välissä. Eikä ollut tosiaan oma vaan Pätkiksen purulelu. Yksi kolmesta vesitäytteisestä purutyynystä oli rikki ja vedet roiskuivat puristaessa pihalle.

Onneksi Pätkiksen mummi ja mummu molemmat toivat purulelun tullessaan heti kun kuulivat hampaista ja toinen oli samanlainen kuin koiran syömä. Se on parhaillaan jääkaapissa viilentymässä natustelua varten.

Huomenna Pätkis onkin jo neljä kuukautta ja alkuviikon neuvolassa saadaan varmaankin ohjeita soseiden aloittamiseen. Sosekokeiluista siis tiedossa juttua myöhemmin!

Ronald McDonald Talo

"Ronald McDonald Talo on lähellä kun oma koti on kaukana." Monet ovat varmaankin kuulleet tuon lauseen televisiossa silloin tällöin pyörivissä McDonald Talon mainoksissa. Ronald McDonald Lastentalosäätiön tarkoituksena on tarjota vanhemmille ja perheen mahdollisille muille lapsille kodinomainen asumisympäristö lapsen ollessa Lastenklinikalla hoidossa. Yksi yö maksaa Kelakorvausten jälkeen 10e/aikuinen ja Taloon päästäkseen vanhemmat ottavat yhteyttä siihen Lastenklinikan osastoon, jolla lapsensa on/tulee olemaan hoidossa. Hakemus toimitetaan osastolta eteenpäin ja ainakin meille vastaus tuli hyvin nopeasti. En osaa edes kuvitella kuinka pitkiä aikoja jotkut joutuvat taloissa viettämään, mutta sen voin sanoa, että siellä on varmasti paljon mukavampaa asua pitkiä aikoja kuin missään hotellissa.

Me yövyimme Sinisessä talossa, joka on kolmesta talosta se "päätalo". Siellä sijaitsee työntekijöiden toimisto. Yhteensä taloissa on 14 eri perheille tarkoitettua kylpyhuoneella varustettua tilavaa huonetta, joiden lisäksi taloissa on yhteiset oleskelutilat, keittiö, kodinhoitohuone ja pelihuone. Sinisessä talossa on lisäksi sauna, joka on kaikkien talojen asukkaiden käytössä. Myös polkupyörien lainaus tapahtuu sinisen talon kautta. Polkupyörällä pääsee hurauttamaan Lastenklinikalle alle kymmenessä minuutissa.

Ylläolevat kuvat on otettu Talojen parkkipaikalta. Yllätyin todella positiivisesti kun pääsimme perille ja näimme talot! Jostain kumman syystä odotin sellaista motellityylistä ympäristöä, pientä, ahdasta ja nuhjuista. Talot olivat kaikkea muuta. Tulimme pyhäpäivänä, jolloin työntekijät eivät olleet paikalla. Meille oli kuitenkin puhelimessa opastettu mihin menemme ja missä on huoneemme. Kun astuimme Sinisen Talon ovesta sisään olin kuin puulla päähän lyöty. Talo oli valoisa, tilava ja huonekorkeus oli varmaan yli kolme metriä. Mielessäni kuvittelemani inhottava loukko ei todellakaan vastannut todellisuutta. Kiersimme alakerran läpi ja minä ihastelin kaikkea. Yläkerta oli myös ihana ja löysimme vaivatta huoneeseemme. Jälleen kerran suuni loksahti auki. Odotin taas pientä ja ahdasta huonetta, jossa on epämukava parisänky ja natiseva matkasänky. Alla olevat kuvat varmaankin kertovat kuinka väärässä olin. Huoneen pöydällä oli kansio, joka sisälsi kaiken tarpeellisen tiedon Talossa asumisesta. Oli pohjapiirrustus (tässä vaiheessa tajusin, että Talossa on vielä yksi kerros), ohjeet pyörien lainaamiseen, siivoukseen yms. Jätimme tavarat huoneeseen ja lähdimme vielä tsekkaamaan alimman kerroksen.

Alimmassa kerroksessa oli jälleen todella tilava kylpyhuone ja saunaosasto, kodinhoitohuone pyykkikoneineen, silitysrautoineen ja muine tarvikkeineen. Paras huone kuitenkin oli viihdehuone, jossa oli televisio, tietokoneita, sohvia kirjoja, pelejä, Aku Ankkoja... Koska olimme Talossa vain yhden yön, emme tuota huonetta käyttäneet. Pidempiä aikoja Talossa oleville ja etenkin perheille, joissa on muita lapsia, huone on varmasti Talon paras.

Lopulta olimme ihmetelleet Taloa tarpeeksi, vieneet eväämme jääkaappiin, tajunneet että muistimme margariinin mutta unohdimme leivän kotiin, tutustuneet pyörien lainaukseen ja saaneet pyörät allemme. Sitten hurautimme Lastenklinikalle nauttimaan laatuajasta pienen pötkylän kanssa ja odottamaan seuraavan päivän kotiinpääsyä. Illalla poljimme huoltsikan kautta takaisin talolle ja paistoimme iltapalaksi pizzan, kun ei ollut leipää mitä syödä. Katsoimme hetken telkkaa ja juttelimme toisen asukkaan kanssa, jonka olimme tavanneet jo Pätkiksen ensimmäisenä päivänä Lastenklinikalla. Pätkis oli osastolla ollessaan yhteensä kolmessa eri huoneessa, muuttaen sitä mukaa kun jokin huone vapautui tai sai uuden asukkaan. Tämä ensimmäisen huonekaverin äiti asui siis myös Sinisessä Talossa, oli asunut jo kolme kuukautta. Hänen kertoessa lapsensa terveydentilasta osasin arvostaa Pätkiksen hyvää vointia paljon enemmän. Vaikka Pätkiksellä onkin vakava sairaus, se saatiin pian lääkkeillä aisoihin ja leikkauksille ei toivottavasti ole ikinä tarvetta. Tämän äidin lapsi oli ollut jo toisessa leikkauksessaan alle vuoden ikäisenä ja vaikeudet vain jatkuivat. Silti hänkään ei tuntunut vaipuneen epätoivoon vaan eli päivä kerrallaan odottaen käännöstä parempaan lapsensa voinnissa.

Lähtöpäivän aamuna siivosimme huoneemme ohjeen mukaisesti, veimme lakanat pesuun ja toimme puhtaat valmiiksi seuraavaa asukasta varten. Hoidimme työntekijän kanssa paperihommat alta pois ja kerroimme pääsevämme kotiin vain yhden yön jälkeen. Työntekijät olivat todella mukavia, ja niin tällaisessa paikassa pitääkin olla. He varmasti kuulevat paljon perheiden tarinoita ja tämän työntekijän ja sen toisen asukkaan kanssa juttelimmekin vielä jonkin aikaa lastemme voinneista ja muusta. Lähtiessämme laukut olalla kohti autoa toivotimme toisillemme hyvät jatkot ja ettemme enää näissä merkeissä tapaisi.

Tästä lähin varmasti pudotan kolikot rahapussistani keräyslippaaseen Mäkkärin tiskillä asioidessani.


Menipäs myöhään tämän julkaisu, kun iski siivousinto, muutama pikkunälkä (oma ja Pätkiksen), ja koiralle lenkkihätä. Ehdin kuitenkin vielä tämän päivän puolelle!

Blogin kasvojenkohotus

Pikapäivitys: Innostuin illalla leikkimään Photoshopilla ja päätin vääntää blogiin uuden bannerin ja tuollaisen infopallon. Tykkään erityisesti uudesta bannerista! Alla on kuva edellisestä versiosta. Värit ja teema säilyivät melko samoina, mutta uusi on hieman tyylitellympi ja pehmeämmän näköinen. Toivottavasti miellyttää myös muiden silmiä. Kenties pientä hienosäätöä vielä pitäisi tehdä, mutta se saa odottaa seuraavaa inspiraatiota.

Illemmalla tulossa vielä aiemmin lupaamani postaus Ronald McDonald -talosta, jossa yövyimme Pätkiksen ollessa Lastenklinikalla hoidossa. Kuvien muokkaus on edelleen kesken, sillä kuvasin tietysti sateisena ja pilvisenä lähtöpäivänä enkä aurinkoisena saapumispäivänä ja osa kuvista on täysin julkaisukelvottomia. Yritän kuitenkin saada aikaan kivan pienen infopläjäyksen tuosta Mäkkäritalosta. Me emme sinne mennessämme tienneet yhtään mitä odottaa googlettelusta huolimatta, mutta ehkä tekstini auttaa jotakuta toista tuota majoitusta pohtivaa saamaan paremman käsityksen paikasta. Mäkkäritalo oli kuitenkin kaikinpuolin positiivinen yllätys! Siitä lisää illalla, tänään on vielä luvassa Pätkiksen pikkuserkun 2-vuotissynttärit!

Ruutushoppailua: Jollyroom

Rakastan ruutushoppailua, eli shoppailua tietokoneen ruudun välityksellä. Olen jossain määrin koukussa siihen ja saatan viettää jopa pari tuntia jonkun kivan verkkokaupan sivuilla kahmien ostoskorin täyteen kaikkea, mitä ostaisin jos tililläni lojuisi ylimääräinen tonni kavereineen. Yleensä kun ostoskorin sisältö tälläisen session jälkeen lähentelee tonnia..

Jollyroom uudisti juuri verkkosivunsa ja tottakai eksyin sinne heti harrastamaan. Keräsin korin jälleen täyteen tavaraa eri kategorioista ja innostuksen laannuttua karsin korista sellaiset, joita en todellisuudessa harkitsisi ostavani ilman sitä extratonnia. Jätin siis vain tavaroita, jotka voisin oikeasti kuvitelle näkeväni Pätkiksen huoneessa (tai muualla kämpässä).

Pätkiksen huone on edelleen työn alla, vaikka kaikki välttämätön sieltä jo löytyykin. Haluan huoneesta värikkään ja selkeästi lapsen ja vauvan huoneen, mutta en kuitenkaan mitään pastellipinkkiä höttöunelmaa. Haluan, että huone, värit, huonekalut ja sisustusesineet palvelevat vielä muutaman vuodenkin päästä. En tietenkään voi ennustaa haluaako Pätkis 3-vuotiaana koko huoneestaan hempeän vaaleanpunaisen vaiko seinän, jossa on kaikki sateenkaaren värit. Aion joustaa ja kunnioittaa huoneen asukkaan toiveita siinä vaiheessa kun niitä alkaa ilmestymään. Huonetta ei kuitenkaan maalata hattarapinkiksi kattoa myöten.

Seinät ovat nyt lämpimän valkoiset, kuten lähes koko asunnossa muutamaa vaaleanharmaata ja makuuhuoneemme mustaa seinää lukuunottamatta. Eteisen maalausprojektista minulle jäi käteen vajaa kolme litraa kirkkaan keltaista maalia, koska arvioin peittävyyden "hieman" pieleen. Maali tietysti peittää silloin kerrasta, kun varaudut maalaamaan vähintään kaksi kertaa.. Noh, nyt on sitten edelleen maalia millä mällätä ja ensisijaisesti suunnittelen maalaavani Pätkiksen huoneessa joko vain yhden seinän kokonaan keltaiseksi tai sen kaveriksi keltaraidallisen seinän. Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että inspiraation (kuten myös täydellisen keltaisen sävyn, Tikkurilan K302) sain Oma koti valkoinen -blogista. Yhtenä kandidaattina Keltainen seinä -kisassa on myös olohuoneen ja keittiön väliseinä, joka toimii television taustana. En vain osaa päättää onko keltainen hyvä vai huono taustaväri television katseluun, keltaisen kun sanotaan tuovan päänsärkyä. Eteisessä ollaan niin lyhyt aika ettei pää ehdi kipeytyä, mutta leffaa katsoessa se voisi jo olla häiriöksi. Toisaalta, ei kai sitä seinää tuijotella jos elokuvaa katsotaan.. Voihan valinnan vaikeus!

Takaisin ruutushoppailuun! Suunnittelin Pätkiksen huonetta jo raskauden loppuvaiheilla, mutta olen edelleen vähän hukassa sen kanssa. Silloin tein kollaasin huoneeseen tulevista tai haluamistani asioista, joista olen nyt hankkinut verhot ja kattolampun. Hylly jo oli ja vihreistä kankaista äitini teki pinnasängyn reunapehmusteen (jota muuten rrrrakastan!). Mattona on huomattavasti haavetta haaleampi vaaleansininen matto, joka löytyi vanhempieni varastosta ja on ollut aikanaan siskoni huoneessa. Matto ei ihan vastaa suunnitelmaani ja käynnissä on jatkuva metsästys kirkkaamman maton löytämiseksi.

Huoneen väritys on kutakuinkin selvillä päässäni ja yritän parhaani mukaan pysyä rajatuissa sävyissä liiallisen sekamelskan välttämiseksi. Jossain vaiheessa kaaosta ei voi enää välttää, mutta ainakin toistaiseksi haluaisin nauttia tyylikkäästä ja selkeästä, mutta värikkäästä lastenhuoneesta.

Ihastuin Wheely Bugin potkuautoihin heti sellaiseen törmättyäni. Ihanan erikoiset eläinhahmot toimivat äidin mielestä jo pelkästään ulkonäkönsä takia ja hupia riittää varmasti muutenkin. Metallinen retrotaksi olisi kuitenkin ehkä vielä mahtavampi ilmestys! Nämä eivät ihan hetkeen ole meillä ajankohtaisia, mutta hyvältähän nuo näyttäisivät lastenhuonetta koristamassa ;) Done by Deerin metallihyllyt korallin ja sinisen sävyissä näyttäisivät hienoilta seinällä ja niihin saisi esille vaikkapa Pätkiksen pehmoleluja ja kirjoja. Koralli sopisi lastenhuoneen verhoihinkin!

Olen ihan hulluna Skip Hopin tuotteisiin ja meillä onkin jo muutamia sitä lajia: seinätarraa ja leluja. Pätkis näyttäisi niin söpöltä siksak-kuosisessa haalarissa! Myös 2in1 -hoitolaukku himottaisi, sillä olen totaalisen kyllästynyt Varustelekasta aikanaan hankkimaani olkalaukkuun, joka nyt on hoitolaukkuna. Noihin laukkuihin ainakin mahtuisi kaikki tarpeellinen ja näyttävätkin vielä hemmetin tyylikkäiltä! Johan body pääsee listalle myös. Pätkis sai tutuiltamme lahjaksi Johan villaisen bodyn ja se on niin tajuttoman pehmeä ja laadukas, että voisin ehdottomasti kotiuttaa niitä lisääkin!

Pienenä kuljin ympäriinsä isäni laivalta tuoma lammaspehmolelu ja harsorätti kainalossa ja tutti suussa. Haluaisin Pätkiksellekin jotain "turvaa" öiksi, jos nukkumisesta joskus tulee ongelmallisempaa. Pingviiniriepu olisi varmasti mainio yörauhan takaaja! Pussilakanoita meillä on tällä hetkellä vain kaksi, äitiyspakkauksen toukkalakana ja äitini tekemä pöllölakana. Done by Deerin pussilakanasetti sopisi jälleen väriteemaan ja kuosikin on sopivasti hieman modernimpi.

Hieman vanhempana Pätkis saisi aivojumppaa puisesta palapelistä. Palikkalaatikotkin ovat kivoja, mutta tässä on sitä jotakin! Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Littlephantin virkattu mäyris! Voin kuvitella pienen Pätkiksen kiipeilemässä ja ratsastamassa mäyräkoiralla ja se olisi varmasti todella monipuolinen leikkikaveri.

Yhteensä näillä kaikille tulisi hintaa yli 600 euroa, joten tämäkin ruutushoppailusessio päättyi selaimen sulkemiseen ja lottovoitosta haaveiluun. Realistisesti ajateltuna emme edes tarvitsisi näistä kuin pussilakanan (ja sen hoitolaukun!), mutta ainahan sitä saa haaveilla.. :)

Vaunurakkautta

Olen rakastunut! Brio Smile-vaunut ovat vieneet sydämeni!

Pätkiksellä on käytössä käytettynä ostetut Brion Kombit (?) vuodelta nakki ja peruna. Odotusaikana en jaksanut uhrata ajatusta vaunuille, koska turvakaukalon päättämisessäkin meni monta pitkää iltaa. Niinpä päädyimme tutuilta ostettuihin käytettyihin vaunuihin ajatuksella, että muulla ei väliä kunhan eteenpäin pääsee. Nooh.. Onhan se toki tärkein kriteeri, mutta nyt muutaman kuukauden kärryttelyn jälkeen niitä kriteereitä keksii enemmänkin.

1. Kevyet työntää. Nykyiset ovat jokseenkin ok:t, mutta hieman raskaat minulle. En ole vieläkään uskaltanut ottaa koiraa mukaan vaunuilemaan, koska koiramme vetää edelleen jonkin verran ja yhdellä kädellä en hallitse vaunuja lainkaan. Tästä päästäänkin seuraavaan:

2. Kääntyvät etupyörät = hyvä ohjattavuus. Vaunumme lähtevät kaartamaan joko ojaan tai keskelle tietä jos annan keskittymiseni hetkeksikin herpaantua (= selaan Facebookia). Korjausliike vaatii lähestulkoon hartiavoimia. Olenkin ajatellut, että ehkä en vain osaa työntää näitä vaunuja. Voiko se olla mahdollista? Miehellä ei kuulemma ole mitään ongelmaa, mutta  hei, onhan pituutta, massaa ja voimaakin "vähän" enemmän.

3. Pitkä käyttöikä. En halua olla vuoden päästä samassa tilanteessa, jossa käytän kaikki päivät, illat ja yöt The Vaunujen metsästykseen. Haluan pärjätä yksillä vaunuilla mieluusti siihen asti kun Pätkis menee kouluun. Ei nyt sentään, mutta tajuatte pointin. Vaunukoppaakaan emme välttämättä tarvitse jos ratasosan saa tarpeeksi makuulle. Monikäyttöisyyttä siis, kiitos!

4. Ratasosan käännettävyys. Jos emme vaunukoppaa hommaa, ja vaikka hommaisimmekin, haluan saada ratasosan käännettyä sekä työntäjään että poispäin. Pätkiksen ei vielä hetkeen tarvitse mennä nenä edellä tuulessa ja tuiskussa ja toistaiseksi tutun naaman katselu voi olla mukavampaa.

5. Tilava tavarakori. Haluaisin käydä Pätkiksen kanssa kaksin kaupassa siten, että ei olisi pakko miettiä voinko ostaa tuon tai tuon ja mahtuuko tuo vielä mukaan. Kohtuus tietty kaikessa, mutta ainakin perusostokset pitäisi saada mahtumaan vaunujen kyytiin. Ja mieluusti pari kassia vaatteita ja muuta kivaa, jos shoppailuinto iskee.. ;)

6. Kaukalon yhteensopivuus. Meillä on erittäin mainio Brion Primo-kaukalo. Muutamat kerrat olen kantanut Pätkistä kaukalossa autolta muualle, esim. sairaalassa käydessämme. Viisikiloinen Pätkis vielä menettelee, mutta kovin kauaa en jaksa kaukaloa kanniskella. Olisi näppärää napsauttaa kaukalo suoraan autosta vaunurunkoon kiinni ja jatkaa matkaa kevyesti.

7. Pieni koko. Minun käytössäni oleva auto ei ole mikään tilaihme, joten vaunurungon olisi hyvä taittua kohtalaisen pieneen kokoon. Nykyisen Kombimme kanssa ei tulisi kuuloonkaan lähteä pidemmälle reissulle, varsinkaan kovan kopan kanssa. Joudumme myös säilyttämään vaunuja sisällä eli Pätkiksen huoneessa, koska emme omista suojaisaa terassia ja tuulikaappimme ovi estää säilytyksen siellä.

8. Nivelaisa. Muutamia nivelaisallisia vaunuja "koeajaneena" en enää  arvosta perinteistä teleskooppiaisaa. Olen hieman alle 160cm enkä tunnu saavan vaunujemme aisaa ikinä täysin sopivalle korkeudelle. Vaunut saa myös hippusen pienempään tilaan kääntämällä nivelaisan kokonaan alas. Tämä olisi melkoinen etu vaunujen majaillessa Pätkiksen huoneessa. Nivelaisan säätömahdollisuudet ovat kaiken kaikkiaan muikeat!

+9. Ilmakumirenkaat. Ei mikään pakko, mutta kokemuksia ei muista ole ja näitä kehutaan. Massan mukana siis vaadin näitä!

kuvat Babystyle.fi

Vaatimuksia on siis paljon, mutta todistetusti on olemassa ainakin yksi vaatimuksiini vastaava malli: Brio Smile! Törmäsin Smileen alkujaan jossakin vaunukeskustelussa ja tähän päivään mennessä olen googlaillut suunnilleen kaiken tiedon niistä. Lisäpontta pakkomielteeni sai Facebookin Lastenvaunuhullut-ryhmästä kysellessäni kommentteja Smileista ja parista muusta ehdokkaasta. Kommenttien perusteella kaksi muuta ehdokasta karsiutuivat ja Smilen pisteet nousivat entisestään. En voinut hillitä itseäni vaan kävin pyörittelemässä niitä Vauvatalo Johannassa. Ihastumiseni syveni rakkaudeksi! Vaunuja ohjasi kevyesti vaikka pikkusormella ja yleisvaikutelma oli todella hyvä. Pieniä miinuksiakin löytyi, kuten kovan kopan kuomun säätö vain nappeja painamalla. Siihen hommaan pitäisi olla kolmas käsi. Jos emme koppaa hommaisi ei tämäkään pikkuseikka haittaisi. Ratasosan kuomu oli melko äänekäs ja kuulemani mukaan sen säätäminen häiritsee joidenkin lasten unia. Pätkis on melko säikky nukkuessaan, mutta toisaalta on tottunut ääniin, joten en tiedä olisiko tämä meidän kohdallamme miinus.

Emmaljungan Vikingejä minulle myös vinkattiin, mutta niiden hinta uutena on vielä hurjempi kuin Smilejen. Todella iso miinus jo valmiiksi korkeassa hinnassa on se, että jalkapeitot ja muut eivät kuulu hintaan. Järkevää? Ei kyllä ole. Livenä Vikingit tuntuivat todella varteenotettavilta vaihtoehdoilta, mutta olen nyt niin rakastunut Smileihin, ettei mitään rajaa.

Tilin saldoa kytätessä voin toistaiseksi vain haaveilla Smileista, mutta ehkä pienellä säästöllä ja ahkeralla käytettyjen vaunujen googlailulla minustakin tulee hymyilevä Smile-vaunuilija.

(Postaus sisältää mainoslinkin.)

Lastenklinikalla

Edelliset kirjoitukset Pätkiksen sairaala-ajasta löytyvät täältä (osa 1) ja täältä (osa 2)

Elämänsä kolmannen viikon pieni Pätkiksemme vietti Lastenklinikan sydänosastolla. Siirto sinne tapahtui ambulanssin kyydissä keskoskaapissa. Hakuaikataulu varmistui vasta lähtöpäivänä, joten odotin aamupäivän jännittyneenä ensin tietoa lähtöajasta ja sitten itse lähtöä. Oli myös epävarmaa mahtuisinko kyytiin mukaan, sillä yksi tarkkailuosaston hoitajista oli saattajana ja ambulanssin miehitys oli arvoitus. Ambulanssihenkilökunnan saapuessa osastolle selvisi, että kyydissä oli onneksi tilaa minullekin. Jostain syystä odotin Pätkiksen kulkuvälineen olevan jokin hieman osaston vauvasänkyä isompi punkka ja ilmeeni oli varmaan melkoinen kun eteeni vyöryi valtava keskoskaappi. Ambulanssiharjoittelija rustaili papereita kuntoon, minä kiireessä pakkasin viimeiset tavarat kasseihin (ja meinasin unohtaa ulkovaatteeni naulakkoon) ja pian Pätkis olikin kaapissa rauhallisesti nukkumassa. Ehdin syöttää Pätkiksen juuri ennen lähtöä, joten lähtö tuli hyvään saumaan. Pikaisesti huikkailin hoitajille heipat ja molemminpuoliset toiveet, ettei enää nähdä ainakaan näissä merkeissä ja saattueemme kulki synnytyssalien ohitse äitiyspolin aulan kautta ulkona odottavaan ambulanssiin. Äitiyspolin odotustilassa tuli itselle hieman tukala olo, kun viimeisillään raskaana olevat naiset tuijottivat pientä Pätkistä valtavassa keskoskaapissa kolmen ambulanssihoitajan, sairaanhoitajan ja minun saattelemana. Yritimme hoitajan kanssa hieman keventää tunnelmaa naureskelemalla miten yhdestä pienestä sairaalanvaihdosta saadaan hurjan näköistä kun on pieni vauva kyseessä. Toivottavasti puheemme kantautui odottavien äitien korviin, sillä itse en olisi kaivannut etenkään raskauden loppuvaiheessa muistutusta siitä, että kaikki ei aina menekään niin kuin toivoo.

Matka Lastenklinikalle oli nopeasti ohi, tosin ehdin saada siinäkin ajassa huonon olon aikaiseksi liialla vaatetuksella. Lähtiessä laitoin tietysti talvitakin päälleni enkä sitä enää ahtaassa ambulanssissa viitsinyt ruveta riisumaan. Onneksi oli vesipullo mukana helpottamassa! Lastenklinikalla menimme suoraan osastolle K4, eli sydänosastolle, ja siellä meitä olikin jo hoitaja vastassa. Päivystävä sydänlääkärikin esittäytyi pikaisesti ja pahoitteli joutuvansa poistumaan johonkin palaveriin. Ambulanssihenkilökunta ja mukana tullut hoitaja toivottivat hyvät jatkot ja lähtivät saman tien takaisin Hämeenlinnaan. Hetken aikaa olin "hieman" hukassa. En yleensäkään tykkää olla yksin täysin vieraassa paikassa, vieraassa tilanteessa ja vieraiden ihmisten kanssa ja sairaalassa se vasta olikin epämukavaa. En osannut tehdä oikein mitään, desinfioin käteni varmaan kolme kertaa saadakseni jotain tekemistä

Lopulta mukava naishoitaja tuli ja selvitti hieman tulevia suunnitelmia. Luvassa olisi ties mitä tutkimuksia sydämen ultrista verikokeisiin. Ensin otettaisiin sydänfilmi, sitten mitat ja sitten saisin taas vaihtaa vaipan ja syöttää Pätkiksen. Oli hirvittävän outoa vaihtaa vauvan vaippa ja vaatteet metallisessa pinnasängyssä ikäänkuin sivuttain, kun olin tottunut tekemään sen aina hoitopöydällä. Lisäksi syöttäminen oli hieman epämukavaa keinutuolissa tyyny käden alla istuessa, kun huonekaverin sängyn ympärillä oli kolme ihmistä.. Hoitaja puhui ensin jostain sermistä, jonka hän voisi tuoda näköesteeksi, mutta ei sitten tuonutkaan. Pätkistä ja ikkunasta avautuvaa ankeaa maisemaa tuijotellen selvisin tuostakin. Pätkiksen mummultaan saama ihanan pehmeä lammasbody ja potkarit kokoa 44 olivat vaihtuneet Lastenklinikan valkoiseen karheaan froteebodyyn, joka oli Pätkiksen päällä suunnilleen kokoa puolijoukkueteltta. Pikkuinen näytti vielä entistäkin pienemmältä!

Pätkiksen nukkuessa kulutin aikaa mussuttamalla geishaa ja lukemalla Aku Ankan taskukirjoja kunnes Mies tuli töiden jälkeen Helsinkiin. Tunnin pari istuimme Pätkistä katselemassa kunnes lähdimme kotiin, Emme päässeet joka päivä paikanpäälle Miehen ollessa töissä (minähän en Helsinkiin uskalla yksin ajaa), joten soittelimme päivittäin pari kertaa osastolle ja kyselimme Pätkiksen kuulumisia. Kaikki hoitajat olivat aivan ihania ja kaikki tuntuivat ihastuneen Pätkikseen täysin, varsinkin kun hän oli osaston pienin potilas. Ja ainoa ilman leikkauksen jälkeisiä nostorajoituksia, joten Pätkis sai hengailla paljon hoitajien toimistossa sylimaskottina :)

Pätkis kahden viikon ja kahden päivän ikäisenä.

Heti seuraavana aamuna kotoa osastolle soittaessani kuulin, että Pätkikselle oli aloitettu toinen lääkitys aikaisemmin aloitetun rinnalle. Yön aikana rytmihäiriöitä oli tullut niin monta, että päivystävä sydänlääkäri päätti aloittaa lääkityksen saman tien. Mahtavaa oli, että heti ensimmäinen lääke tehosi! Olimme varautuneet kahden viikon, jopa kuukauden sairaalareissuun koska oma sydänlääkärimme näin varoitteli. Usein lääkityksen kanssa joudutaan pelaamaan jonkin aikaa, että löydetään sopiva lääke ja oikea annostus. Meidän onneksemme osui heti nappiin! Tämä tapahtui perjantaina ja tuleva viikonloppu oli pääsiäisviikonloppu, joten osastolla asiat seisoivat. Meille sanottiin, että Pätkiksen vointia seurataan ainakin viikonlopun yli ja jos rytmihäiriöt pysyvät aisoissa kotiutusta voitaisiin miettiä jo tiistaina. Lauantain vietimme taas Pätkis sylissämme. Sunnuntaina emme olleet sairaalassa, mutta maanantaiaamuna veimme koiran hoitolaan ja käänsimme auton kohti Helsinkiä. Meillä oli huone Ronald McDonald-talossa ja lähdimme matkaan sillä ajatuksella, että seuraavana päivänä palaamme kotiin Pätkis mukanamme. Toki varauduimme pidempäänkin reissuun. Miehellä alkoi sopivasti talviloma, joten kiirettä ei ollut. Maanantaina oli selvää, että seuraavana päivänä meidät kotiutetaan ja päivä kuluikin leppoisasti Pätkis vuorotellen jommankumman sylissä. Illalla oli haikeaa lähteä McDonald-talolle, mutta olin onnellisempi kuin varmaan kertaakaan viimeisen parin viikon aikana tietäessäni sen olevan viimeinen yö erossa Pätkiksestä.

Mäkkäritalo on muuten aivan huikea paikka! Odotin jotain karua ja parakkityylistä (ei hajuakaan miksi) ja yllätyimme molemmat todella positiivisesti. Haluan pyhittää tälle pienelle ihmeelle oman postauksensa, sen verran vaikuttunut olin.

Kaukalo odottamassa Pätkistä kotimatkalle.

Seuraavana aamuna poljimme heti herättyämme Lastenklinikalle. Hoitajat vahvistivat aikaisemmat puheet kotiinpääsystä, sillä yö oli jälleen mennyt ilman "ylilyöntejä". Kotiutusta jouduimme kuitenkin odottamaan yli neljään, sillä kotiutukset hoidetaan yleensä kolmelta ja Pätkiksellä oli neljältä lääkeaika. Ylimääräinen tunti ei tuntunut enää kolmen viikon odottelun jälkeen missään, ja tapoimme aikaa katsomalla telkkaa ja halailemalla Pätkistä. Viikonlopun päivystänyt sydänlääkäri tuli vielä ultraamaan sydämen ennen lähtöä ja vihdoin saimme lähteä. Brion turvakaukalo oli odottanut tätä hetkeä jo parin kuukauden ajan ja lopulta se pääsi töihin! Pätkis oli onnettoman pieni pörröisessä nallepussissaan, varpaat olivat kaukana pussin kärjestä. Mies nappasi kaukalon kainaloonsa ja tarkistettuani noin viisitoista kertaa ettei mitään unohtunut, lähdimme huoneesta ja suljimme oven perässämme. Se hetki tuntui jotenkin juhlalliselta; vihdoin pääsisimme pois sairaaloista ja saisimme oman lapsemme kotiin! Käytävällä kiittelimme hoitajia hyvästä hoidosta ja talsimme parkkihallissa odottavaan autoomme. Kaukalon telakka oli ollut paikallaan pari viikkoa ja Pätkis napsautettiin siihen ja minä hyppäsin takapenkille seuraksi. Pikkuinen nukkui koko matkan ja ainoa huolenaiheeni oli kirkkaasti paistava aurinko. Suojasin milloin milläkin Pätkiksen silmiä ja vähän väliä tarkistelin oliko lapsen lämpötila sopiva.

Oli ihanaa kantaa oma lapsi ensimmäistä kertaa kotiin kolmen viikon odotuksen jälkeen. Esittelimme Pätkikselle uuden kotinsa ja loppuilta ja yö meni ihmetellessä pientä nukkuvaa vauvaa. Yöllä en meinannut saada unta huolehtiessani koko ajan, että pienellä on kaikki hyvin. Pinnasänky oli alkuun sivuvaununa sänkymme vieressä ja havahduin pienimpäänkin tuhahdukseen. Ei kaikkein paras järjestely huonouniselle äidille.. :)

Kotiutumisen jälkeen olemme jatkaneet sairaalakäyntejä kuukausittain ja suunta on ollut koko ajan ylöspäin. Pikkuinen kasvaa kohisten, varsinkin poskista ja reisistä, ja ylimääräiset lyönnit ovat lähestulkoon loppuneet. Pulssi nousee vieläkin silloin tällöin, mutta holterien mukaan lähinnä Pätkiksen itkujen aikaan. Sormet ristissä toivotaan, että kaikki menee suunnitelmien mukaisesti ja Pätkis on lääkevapaa ensi keväänä!

- Ninni -