keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Minun synnytyskertomukseni, osa 2

Sain nukuttua yöllä pari tuntia ja seuraavana päivänä menin synnytyssaliin testaamaan miten Pätkis jaksaa supistuksia. Supistuksia oli tullut kotona ollessa jo parin viikon ajan ja hoitajat olivat niiden ja Pätkiksen virkeyden perusteella melko varmoja, että tyyppi kestää alatiesynnytyksen. Supistukset aiheutettiin keinotekoisesti oksitosiinitipalla annosta vähitellen nostaen. Hoitaja hyppäsi parin vaiheen yli ja annostusta nostettiin hieman nopeammin kuin yleensä. Alun supistukset kun eivät tuntuneet juuri miltään verrattuna harjoitussupistuksiin. Tipalla aiheutetut supistukset eivät (ainakaan enää) muistini mukaan olleet kovin pahoja ja aloin suhtautua koko käynnistysajatukseen hieman luottavaisemmalla mielellä. Pätkis kesti supistukset vallan mainiosti ja tippatestin jälkeen hoitajat asettivat ballongin paikalleen. Ballongin laitto oli melkoisen epämiellyttävää, eikä tunne mennyt pois ennen kuin ballonki poistettiin muutaman tunnin kuluttua.

Ballongin laiton jälkeen nousin istumaan sängyn laidalle ja samassa voimakkaat supistukset iskivät. Kysyin epäuskoisena kätilöltä johtuuko supistelu pelkästään ballongista vai vaikuttaako oksitosiinitippa edelleen. Kätilö hymyili myötätuntoisesti ja vastasi ballongin olevan syypää, tippa toki saattoi vielä hieman edesauttaa asiaa. Kirosin mielessäni (ja ehkä vähän ääneenkin), että tätäkö joutuisin kestämään ennen kuin varsinainen synnytys alkaa. Ballonkia kuvaillaan "lempeäksi" käynnistystavaksi, mitä se varmasti johonkin muuhun verrattuna onkin, joten olin kuvitellut kohdunsuuni aukeavan huomaamatta kuin itsestään. Okei, vähän sentään uskoin joutuvani kärsimään, mutta että näin pian! Kätilö vinkkasi liikkumisen auttavan avautumista ja päätinkin sitten yrittää könytä itse takaisin osastolle. Taisin kuitenkin heti salista ulos päästyäni pyytää jos sittenkin voisin hypätä takaisin sänkyyni matkan ajaksi. En kyennyt supistuksilta kävelemään suoraan ja muutaman kymmenen metrin matkassa olisi kestänyt tuhottoman kauan jos olisin raahautunut omin jaloin.

Osastolle päästyäni en enää pystynyt makaamaan sängyssä ja vaikeroin sängyn reunaan nojaillen ja takapuoltani hetkutellen. Mies soitti lähteneensä juuri töistä ja kysyi käykö kotona käyttämässä koiran ennen sairaalaan tuloaan. Puhelun aikana aloin vuotaa verta ja ähkien vaadin supistusten lomassa häntä tulemaan suoraan sairaalaan ja mielellään pitäisi jo olla perillä! Se vajaa puolituntinen ennen miehen paikalle pääsemistä oli yhtä tuskaa, missään asennossa ei ollut hyvä olla ja kirosin, miten tuskissani olisin parin tunnin päästä jos heti alkuun teki näin kipeää. Miehen tultua paikalle pyysin kipulääkettä ja sain kipupiikin. Valtavaa apua siitä ei ollut, mutta jotain kuitenkin. Huonekaverini kuunteli luultavasti kauhuissaan vaikerointiani, ajatellen saman olevan hänellä vielä edessä.

Vihdoin neljän aikaan iltapäivällä hoitaja ilmoitti, että pääsemme synnytyssaliin. En edes muista kävelinkö itse, mutta uskoisin niin sillä paikallaan makaaminen oli hirveää. Salissa yritimme tehdä olomme mukavaksi, mies laittoi Radio Rockin soimaan ja luki yhtä ja samaa Tekniikan maailmaa varmaan kolme kertaa minun kärvistellessäni aina vain pahenevien supistusteni kanssa. Alkuun pärjäsin kävelemällä ympäri salia ja nojailemalla sänkyyn miehen hieroessa alaselkääni. Tuntien kuluessa kävely kävi vaikeammaksi ja lopulta makasin sängyllä ja supistuksen tullessa suunnilleen karjuin miestäni hieromaan ja mielellään kovaa etten ajattelisi supistuksia. Lämpögeelipussi oli myös aivan mahtava apu! Iltapäivällä ja alkuillasta vielä juttelimme niitä näitä, mutta yöllä olin niin tuskissani etten meinannut saada selkeitä sanoja suustani.

Kahdeksan jälkeen pyysin kohdunkaulapuudutuksen ja ennen sitä ballonki poistettiin synnytyksen ollessa hyvin käynnissä. Kokeilin myös ilokaasua, mutta siitä ei tullut kuin oksettava olo. Kohdunkaulapuudute ei poistanut kipua, mutta enää en jännittänyt koko kropalla supistuksia vastaan. Siinä mielessä se siis helpotti oloa. Lopulta en enää kestänyt ja pyysin epiduraalin, jonka sainkin nopeasti. Se auttoi heti. Jos jotain synnytyksestä muuttaisin, ottaisin epiduraalin aiemmin. Sen saatuani nukuin pari tuntia, mikä ei ollut ihme, sillä supistukset olivat jossain vaiheessa epiduraalin laiton jälkeen loppuneet. Herättyäni ihoni kutisi ja sain antihistamiinia, joka ei juuri auttanut. Muita sivuvaikutuksia epiduraalista ei tullut. Epiduraalilääkettä piti lisätä kolmen tunnin päästä kipujen taas voimistuttua.

Kahden jälkeen yöllä heräsin lapsiveden menoon ja soitin kätilön paikalle. Hetkessä saliin tuli muutama ihminen lisää ja alkoi melkoinen härdelli kätilöiden valmistaessa minua ponnistusvaiheeseen. Alkuun en tajunnut mistä ponnistuksen tarpeesta he puhuivat, mutta äkkiä se tarve yllätti. Itseasiassa niinkin äkkiä, että pudendus-puututus ehdittiin laittaa vain toiselle puolelle ennen kuin Pätkiksen pää oli jo tiellä. Ponnistusvaihe kesti huimat 13 minuuttia, ja päättyi minun huutoni jälkeen Pätkiksen ensirääkäisyyn. Itseasiassa jouduin mieheltä kysymään huusiko Pätkis heti synnyttyään, sillä itse olin niin sumussa etten sitä rekisteröinyt. Syntymäajaksi kirjattiin 02.48 keskiviikkoaamuna. Pienten mutkien jälkeen sain Pätkiksen ensimmäistä kertaa syliini. Pätkis oli silloin ja on edelleenkin maailman kaunein pieni ihminen. Koskaan aiemmin ei ole Pommac maistunut niin hyvältä kuin synnytyksen jälkeen miehen kanssa skoolattuna.



** Huh, kun tämän tekstin kanssa kestikin! Saattaa olla sekavaa, sillä kirjoitin tätä todella monessa muutaman lauseen pätkässä. Pätkis (tänään 10vk!) on viime aikoina ruvennut seurustelemaan paljon enemmän enkä ole oikein ehtinyt harrastamaan. Eipä näillä keleilläkään tee mieli koneella istua ;)**

- Ninni -

lauantai 16. toukokuuta 2015

Minun synnytyskertomukseni, osa 1

Kuten kerroin, lueskelin valtavasti erilaisia synnytyskertomuksia viimeisinä viikkoina ennen laskettua aikaani. Loppuvaiheessa keskityin kertomuksiin synnytyksistä, joissa oli käytetty vain vähän tai ei lainkaan lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Olin tietysti pelotellut itsenäi epiduraalin mahdollisilla haittavaikutuksilla ja päätin pärjätä ilman sitä niin pitkään kunnes en enää pärjää. En ole kovinkaan lääkevastainen, mutta turhat lääkkeet ovat tietysti turhia. Ajattelin siis, että lääkkeitä en pyydä ennen kuin tuntuu etten pärjää ilman. Toivoin mahdollisimman luomua synnytystä.



Noh, mikään ei tietenkään mene niin kuin Strömsössä. Maanantaina kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa menimme jälleen yhteen kasvukontrolliultraan. Miehellä oli sopivasti vapaapäivä ja suostuttelin hänet mukaan sillä perusteella, että tämä voisi olla viimeinen mahdollisuus nähdä Pätkis vielä mahassa. Kovinkaan väärässä en ollut, sillä ultran jälkeen lääkäri käski minut jäämään osastolle yöksi, sillä seuraavana päivänä aloitetaan käynnistäminen. Minulla oli koko raskauden ajan, kuten yleensäkin, todella matala verenpaine. Ultrapäivänä verenpaineeni oli kuitenkin hieman kohonnut, Pätkis ei ollut kasvanut juuri ollenkaan viikossa ja virtaukset olivat hieman heikenneet. Raskausmyrkytysepäilyn vuoksi päätettiin siis ottaa muksu pihalle ennen kuin tilanne heikkenisi. Hieman sekavin tuntein menimme äitiyspolin odotusaulaan istumaan.


Sattumalta serkkuni oli juuri lähettänyt tekstiviestin, jossa kysyi lapsenvahdiksi mikäli en ole vielä synnyttämässä. En ollut saanut töissä olevaa äitiäni kiinni, joten soitin serkulleni selittääkseni tilanteen ja saadakseni tsemppiä. Tsemppienkin jälkeen oli edelleen sekava ja hieman pelokas fiilis, kun hoitaja toi täytettäväkseni ruokavaliokaavakkeen. Tuntui, etten osannut vastata yksinkertaisiinkaan kysymyksiin ja kyselin mieheltä mitä mihinkin kohtaan pitäisi vastata. Lomakkeen täytettyäni hoitaja ohjasi meidät synnytysosaston aulaan odottamaan kutsua peremmälle.


Aikamme odoteltua tuli toinen hoitaja ja kutsui meidät ja aulassa olleen toisen pariskunnan vapaana olevaan huoneeseen. Vuodepaikat osoitettuaan hän alkoi käymään läpi joitain käytännön asioita ja kertoi, että kohta tulee ottamaan ties mitä käyriä ja muita. Osaston vierailuaika alkoi uhkaavasti lähestyä loppuaan, joten rustasin kiireellä miehelle hirveän luettelon tavaroista, eväistä ja vaatteista mitä pitää kotoa hakea ja mistä mikäkin tavarani löytyy. Toisella pariskunnalla oli käynyt paremmin, vaikka heidätkin käskettiin osastolle suoraan ultrasta, olivat he sentään ehtineet käydä kotona pakkaamassa sairaalalaukun. Itsehän olin suunnilleen kuukauden ajan suunnitellut pakkaavani tavarat valmiiksi, mutta suunnittelun asteelle se sitten jäi. Hoitajat lupasivat tarvittaessa availla ovia miehelleni, jos ja kun hän ei ehtisi takaisin ennen vierailuajan päättymistä. Tavaraluettelo mukanaan hän lähti kiireellä kotiin pakkaamaan ja lenkittämään koiraamme. Pitkäksi venyneen ultran ja odottelun takia koiraparka oli joutunut olemaan yksin pienen ikuisuuden.


Enää en muista tarkkaan loppuillan tapahtumia, mutta ainakin vanhempani soittelivat ja tsemppasivat, juttelimme huonekaverin kanssa tilanteesta ja kuinka molempia hieman hirvitti kaiken tapahtuessa niin nopealla tahdilla. Hänen raskautensa oli jo kaksi viikkoa yli lasketun ja käynnistys aloitettiin samana iltana, itse sain odottaa yön yli rauhassa. Lopulta kuitenkin synnytin noin vuorokauden ennen häntä. Mies soitti jossain vaiheessa olevansa perillä ja kipittelin käytäviä pitkin häntä vastaan. Melkein eksyin matkalla, sillä en todellakaan ollut kiinnittänyt mitään huomiota reittiin mistä tulimme äitiyspolilta osastolle. Hirvittävät mässymäärät helpottivat hieman jännitystä tulevasta ja miehen lähdettyä jäin odottelemaan KTG:tä. Käyrillä maatessani tunsin melko säännöllisiä supistuksia ja hoitajan palatessa kysyin, oliko paperissa näkyvä alppimaisema todella supistuksia. Hoitaja naurahti, että näyttää ihan säännöllisiltä ja oikeilta supistuksilta, ehkä Pätkis päättikin ettei mitään käynnistystä tarvita! Yön edetessä supistukset kuitenkin loppuivat, mistä olin hieman pettynyt, käynnistys kun oli suunnilleen viimeisenä synnytystoivelistallani. Muistin, että neuvolasta saamani toivelista synnytystä varten roikkui edelleen täyttämättömänä jääkaapin ovessa. Onneksi olin käynyt toiveeni miehenkin kanssa moneen kertaan läpi, joten tiesin, että tarvittaessa hän osaa sanoa puolestani mitä haluan.


Juttelimme huonekaverini kanssa melko myöhään, hän ei juurikaan saanut nukuttua saatuaan ensimmäisen käynnistyslääkkeen. Lopulta kuitenkin nukahdin todettuani, ettei Pätkis ainakaan tänä yönä aio syntyä.





-Ninni-

tiistai 12. toukokuuta 2015

Äidin pelastus

Vanhempani lupasivat heti alkuun hankkia Pätkikselle sitterin ristiäislahjaksi. Etsin parasta sitteriä kissojen ja koirien kanssa ympäri internetiä. Kriteereinä ulkonäön lisäksi oli mukana tuleva tai erikseen saatava lelukaari, tukevuus (jotta koira ei temppuillessaan kumoa sitteriä), joustavat säätömahdollisuudet ja riittävä painoraja. Lopulta löysin vastauksen kaikkiin vaatimuksiini:



2ME Stina sitteri! Ihanan pirteä limenvihreä yhdistettynä aina tyylikkääseen mustaan näyttää hyvältä lähes missä tahansa. Lelukaaren nallet ja pallo ovat mielestäni hieman liian hempeät noin ärhäkkään vihreään yhdistettynä, jos ne olisivat räikeämmän väriset olisi sitteri aivan täydellinen. Ne saa kuitenkin irti, joten jos hempeys häiritsee liikaa voi tilalle laittaa omaan makuun paremmin sopivat.


Sitteri on todella tukeva, enkä ole enää lainkaan huolissani koiran mahdollisista hepuleista. Keinutus sujuu myös näppärästi vaikka toisella jalalla samalla kun kirjoitan blogia tai teen mitä vaan. Lukitusmahdollisuus myös pitää sitterin visusti paikallaan. Sitteristä löytyy myös kantokahvat, joten huoneesta toiseen siirtely käy kätevästi.




Paras ominaisuus on selkänojan ja jalkatuen portaaton säätö. Kuvissa demonstroituna sitterin mahdolliset ääriasennot. Lelukaari on myös vapaasti liikuteltavissa, sekä tietysti irrotettavissa. Niskatyyny on tarralla kiinni sitterin takaosassa ja mahdollista ottaa irti tai laskea kutakuinkin selkänojan puoliväliin pientä vauvaa varten.


Haaratuessa on säädettävä klipsikiinnitteinen vyö, joka helpottaa vauvan laittamista sitteriin. Painoraja sitterissä on 12 kiloon asti, useimpien sittereiden kestäessä painoa 9 kiloon saakka.

Tilasimme sitterin Lekmer.fi:stä. Hintaa sitterillä on 55,90e, joten kaikkine ominaisuuksineen hinta-laatusuhde tälle on aivan loistava! Tilaus tehtiin viikonloppuna ja sitteri oli perillä seuraavana perjantaina. Samassa tilauksessa oli myös muuta mukavaa, jotka tulivat kaksi päivää ennen eri varastolta. Toimituskin oli siis mukavan nopea.

Lopusta tilauksesta on tulossa esittelyä hieman myöhemmin.

-Ninni-



maanantai 11. toukokuuta 2015

Ensimmäinen äitienpäivä



Ensimmäinen äitienpäivä äitinä on takana. Aamulla sain nukkua pitkään miehen napatessa Pätkiksen sohvalle kainaloonsa ja nousinkin vasta yhdentoista aikoihin. Aloin samantien laittautua, sillä ohjelmassa oli äitienpäivälounas miehen siskon, äidin, enon ja isoäidin seurassa. Sitä ennen piti vielä viedä kortit omalle äidilleni ja mummulleni. Olen aina ollut "peukalo keskellä kämmentä" -tyyppinen ihminen, enkä juurikaan perusta askarteluista ja käsitöistä. Arvostan näitä taitoja kyllä, mutta minua ei niillä ole siunattu. Äitini ja siskoni kanssa askarrellessa olin aina se, joka poistui paikalta jalkoja tömistäen heiteltyäni pahvit ja paperit suutuspäissä käsistäni. Jokin ihmeellinen äitimoodi on kuitenkin nostanut päätään ja olen yhtäkkiä innostunut erilaisista käsitöistä! Etsin ihania tauluideoita netistä ja turkoosi pallokangas odottaa muuntautumistaan pehmoleluksi tai joksikin muuksi mahtavaksi. Neulomaan en edelleenkään ala, historiani käsittää koulussa tehdyt "sukat", joista tuli lopulta hyvin lyhyet säärystimet. Niitäkään en olisi saanut aikaan ilman äitini ja ystäväni apua.

Kuitenkin äitienpäivän kunniaksi innostuin askartelemaan kortteja. Ristiäiskutsut teimme (=tein) itse miehen ja Pätkiksen avustaessa sormiväreillä värjättyjen varpaiden länttäämisessä paperiin. Äitienpäiväkortit toteutettiin samanlaisella työpanoksella. En tajunnut ottaa kuvaa valmiista korteista, mutta itselleni olen vääntämässä samalla idealla tehtävää korttia, jonka aion kehystää. Alla olevaa kuvaa käytin inspiraationa, mutta harmikseni käden jälkeä en saanut onnistumaan. Pikku Picasso piti kätensä niin tiukasti nyrkissä, että tyydyin taiteilemaan O:t itse. Ajatuksena olisi vielä jossain vaiheessa tehdä alemman kuvan mukainen kädenjälkitaulu, jossa olisi koko perheen kädenjäljet. Ihanaa olisi, jos mukana olisi myös koiramme tassun jälki, mutta en ole varma uskallanko ottaa riskiä sormivärjätyistä matoista ja lattioista..


kuva: Pinterest


Korttien lisäksi äitienpäivään kuului siis buffetjuhlalounas. Pätkis oli tietysti mukana nauttimassa, sylittelystä siis. Pöytä oli alkujaan varattu kahdeksalle siltä varalta, että minun vanhempani olisivat myös tulleet. He eivät kuitenkaan päässeet, mikä ei ollut varsinaisesti huono juttu. Nyt oli nimittäin ylimääräinen tuoli, johon saimme Pätkiksen turvakaukalon asetettua tukevasti käsinojien varaan eikä tarvinnut pitää pientä lattialla. Meinattiin lyödä anopin kanssa vetoa siitä, monennellako suupalalla Pätkis aloittaa sinfoniansa. Ehdimme juuri ja juuri syödä alkusalaatit kun kaukalon uumenista kuului ähinää. Olihan sitä jo nukuttukin pari tuntia putkeen! Eväät olivat tietysti mukana ja anoppi halusi syöttää Pätkiksen. Tällä välin mies siirtyi jo pääruokaan, ja ruokavuoroja vuorottelemalla kaikki saivat syötyä mahansa täyteen ja Pätkis pidettiin tyytyväisenä. Kaukaloonhan ei nimittäin enää ollut paluuta kun syliin oli päästy. Sopivasti jälkiruuan jälkeen kuitenkin oli niin väsy, että kaukalokin kelpasi ja kotimatka meni totuttuun tapaan nukkuessa.

Tarjoilijat ja muutama ruokailija kävivät ihastelemassa Pätkistä. Itse olin erittäin ylpeä ja tyytyväinen hyvin käyttäytyneestä pikkuisesta. Pelkäsin, ettei syömisestä tule yhtään mitään ja kanssaruokailijat hermostuvat toisen rääkyessä koko ajan. Pätkis osoitti pelot turhiksi nostaessaan desibelejä vain kaksi kertaa, silloinkin hyvin maltillisesti ja hiljeni molemmilla kerroilla heti syliin päästyään tai pullon saadessaan.


Kaikki äidit saivat lähtiessään ruusun, jonka mukana oli etukortti sunnuntaibuffetista yksi kahden hinnalla. Etu on voimassa elokuusta vuoden loppuun asti, joten eiköhän se tule käytettyä! Äitini jo lupautui ottamaan Pätkiksen hoitoon, jotta pääsemme miehen kanssa rauhassa syömään.. :D

Että sellainen ensimmäinen äitienpäivä äitinä! Ensi vuonna aion laittaa miehen kortti- ja aamupalapuuhiin Pätkiksenkin pystyessä jo osallistumaan.. ;)

-Ninni-


tiistai 5. toukokuuta 2015

Kuulumisia ja tilannepäivitys

Huh, edellisestä kirjoituksesta onkin jo vierähtänyt hyvä tovi! Syynä tähän totaaliseen mykkäkouluun on se, että Pätkis putkahti maailmaan kymmenen päivää tuon kirjoituksen jälkeen. Jaan huiman synnytyskokemukseni myöhemmin, sillä itse tykkäsin lukea hullun lailla muiden blogeista synnytyskokemuksia ennen omaa H-hetkeäni. Pätkis on kohta seitsemän viikkoa vanha, joista vain neljä on viettänyt kotona. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät sairaalassa, kaksi ensimmäistä omassa synnytyssairaalassa vastasyntyneiden teholla tarkkailtavana, ja kolmas Helsingissä Lastenklinikan sydänosastollaosastolla K4. Sydämentykytyksiä on siis ollut niin vanhemmilla kuin lapsellakin, mutta osaavien lääkäreiden ja lääkkeiden avulla oireet on saatu taltutettua. Hoitohenkilökunta sekä täällä että Helsingissä oli aivan huippua!

Ristiäisiäkin ehdimme jo viettää jonkin aikaa sitten. Kiirehän niissä järjestelyissä meinasi tulla, kun ensimmäiset viikot ajatus oli ihan muualla kuin juhlimisessa. Äitini ja anoppi olivat suunnattoman suurena apuna suunnittelussa, järjestelyissä ja leipomisessa. Ilman heitä tarjoilut olisivat olleet luokkaa kahvi ja korppu. Varsinainen lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta ja juhlat olivat erittäin onnistuneet. Paikalle pääsi myös miehen sisko, joka asustelee maapallon toisella puolella. Häntä en ollut tavannutkaan ennen tätä, vaikka olemme miekkosen kanssa kolmatta vuotta kimpassa. Oli mahtavaa saada ulkomaantäti Pätkiksen ekaan suureen juhlaan ja tietysti ylipäänsä tutustua häneen.

Aikaisemmin kirjoittelin remontistamme, joka on vihdoin tulossa päätökseen. Viikonloppuna Pätkiksen huoneen ikkuna vaihtoi väriä ripulinruskeasta valkoiseen, maanantaina maalasin sotkuisen patterin ja tänään pesin huoneen sekä sen yhteydessä olevan vaatehuoneen ovenkarmit ja oven maalausta varten. Mies lähti illaksi kokoukseen, joten maalaushaaveet tyssäsivät sohvalla olevasta pesästä kantautuvaan kitinään. Nytkin kirjoittelen tätä yhdellä kädellä Pätkiksen nukkuessa olkaani vasten. Huomenna koira on pari tuntia pois asunnosta ja mies voi viihdyttää vauvaa, joten ajattelin käyttää tilaisuuden hyväksi ja saada Pätkiksen huoneen valmiiksi. Olen liian herkkäuninen nukkumaan samassa huoneessa vauvan kanssa, sillä en saa unta jos pinnasängystä kuuluu pienintäkään ähinää tai tuhinaa. Maalinkäryjen hälvettyä onkin siis aika siirtää Pätkis omaan huoneeseensa. Valmiista sisustetusta huoneesta tulee varmasti oma esittelynsä!


Nyt ryhdistäydyn tämän blogiharrastuksen kanssa ja yritän käyttää Pätkiksen päiväunihetket kirjoitteluun. Saa nähdä montako viikkoa seuraava postaus odotuttaa itseään..




Ai niin! Meinasi ihan unohtua: tyttö tuli! ♥



-Ninni-
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...