Kuten kerroin, lueskelin valtavasti erilaisia synnytyskertomuksia viimeisinä viikkoina ennen laskettua aikaani. Loppuvaiheessa keskityin kertomuksiin synnytyksistä, joissa oli käytetty vain vähän tai ei lainkaan lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Olin tietysti pelotellut itsenäi epiduraalin mahdollisilla haittavaikutuksilla ja päätin pärjätä ilman sitä niin pitkään kunnes en enää pärjää. En ole kovinkaan lääkevastainen, mutta turhat lääkkeet ovat tietysti turhia. Ajattelin siis, että lääkkeitä en pyydä ennen kuin tuntuu etten pärjää ilman. Toivoin mahdollisimman luomua synnytystä.
Noh, mikään ei tietenkään mene niin kuin Strömsössä. Maanantaina kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa menimme jälleen yhteen kasvukontrolliultraan. Miehellä oli sopivasti vapaapäivä ja suostuttelin hänet mukaan sillä perusteella, että tämä voisi olla viimeinen mahdollisuus nähdä Pätkis vielä mahassa. Kovinkaan väärässä en ollut, sillä ultran jälkeen lääkäri käski minut jäämään osastolle yöksi, sillä seuraavana päivänä aloitetaan käynnistäminen. Minulla oli koko raskauden ajan, kuten yleensäkin, todella matala verenpaine. Ultrapäivänä verenpaineeni oli kuitenkin hieman kohonnut, Pätkis ei ollut kasvanut juuri ollenkaan viikossa ja virtaukset olivat hieman heikenneet. Raskausmyrkytysepäilyn vuoksi päätettiin siis ottaa muksu pihalle ennen kuin tilanne heikkenisi. Hieman sekavin tuntein menimme äitiyspolin odotusaulaan istumaan.
Sattumalta serkkuni oli juuri lähettänyt tekstiviestin, jossa kysyi lapsenvahdiksi mikäli en ole vielä synnyttämässä. En ollut saanut töissä olevaa äitiäni kiinni, joten soitin serkulleni selittääkseni tilanteen ja saadakseni tsemppiä. Tsemppienkin jälkeen oli edelleen sekava ja hieman pelokas fiilis, kun hoitaja toi täytettäväkseni ruokavaliokaavakkeen. Tuntui, etten osannut vastata yksinkertaisiinkaan kysymyksiin ja kyselin mieheltä mitä mihinkin kohtaan pitäisi vastata. Lomakkeen täytettyäni hoitaja ohjasi meidät synnytysosaston aulaan odottamaan kutsua peremmälle.
Aikamme odoteltua tuli toinen hoitaja ja kutsui meidät ja aulassa olleen toisen pariskunnan vapaana olevaan huoneeseen. Vuodepaikat osoitettuaan hän alkoi käymään läpi joitain käytännön asioita ja kertoi, että kohta tulee ottamaan ties mitä käyriä ja muita. Osaston vierailuaika alkoi uhkaavasti lähestyä loppuaan, joten rustasin kiireellä miehelle hirveän luettelon tavaroista, eväistä ja vaatteista mitä pitää kotoa hakea ja mistä mikäkin tavarani löytyy. Toisella pariskunnalla oli käynyt paremmin, vaikka heidätkin käskettiin osastolle suoraan ultrasta, olivat he sentään ehtineet käydä kotona pakkaamassa sairaalalaukun. Itsehän olin suunnilleen kuukauden ajan suunnitellut pakkaavani tavarat valmiiksi, mutta suunnittelun asteelle se sitten jäi. Hoitajat lupasivat tarvittaessa availla ovia miehelleni, jos ja kun hän ei ehtisi takaisin ennen vierailuajan päättymistä. Tavaraluettelo mukanaan hän lähti kiireellä kotiin pakkaamaan ja lenkittämään koiraamme. Pitkäksi venyneen ultran ja odottelun takia koiraparka oli joutunut olemaan yksin pienen ikuisuuden.
Enää en muista tarkkaan loppuillan tapahtumia, mutta ainakin vanhempani soittelivat ja tsemppasivat, juttelimme huonekaverin kanssa tilanteesta ja kuinka molempia hieman hirvitti kaiken tapahtuessa niin nopealla tahdilla. Hänen raskautensa oli jo kaksi viikkoa yli lasketun ja käynnistys aloitettiin samana iltana, itse sain odottaa yön yli rauhassa. Lopulta kuitenkin synnytin noin vuorokauden ennen häntä. Mies soitti jossain vaiheessa olevansa perillä ja kipittelin käytäviä pitkin häntä vastaan. Melkein eksyin matkalla, sillä en todellakaan ollut kiinnittänyt mitään huomiota reittiin mistä tulimme äitiyspolilta osastolle. Hirvittävät mässymäärät helpottivat hieman jännitystä tulevasta ja miehen lähdettyä jäin odottelemaan KTG:tä. Käyrillä maatessani tunsin melko säännöllisiä supistuksia ja hoitajan palatessa kysyin, oliko paperissa näkyvä alppimaisema todella supistuksia. Hoitaja naurahti, että näyttää ihan säännöllisiltä ja oikeilta supistuksilta, ehkä Pätkis päättikin ettei mitään käynnistystä tarvita! Yön edetessä supistukset kuitenkin loppuivat, mistä olin hieman pettynyt, käynnistys kun oli suunnilleen viimeisenä synnytystoivelistallani. Muistin, että neuvolasta saamani toivelista synnytystä varten roikkui edelleen täyttämättömänä jääkaapin ovessa. Onneksi olin käynyt toiveeni miehenkin kanssa moneen kertaan läpi, joten tiesin, että tarvittaessa hän osaa sanoa puolestani mitä haluan.
Juttelimme huonekaverini kanssa melko myöhään, hän ei juurikaan saanut nukuttua saatuaan ensimmäisen käynnistyslääkkeen. Lopulta kuitenkin nukahdin todettuani, ettei Pätkis ainakaan tänä yönä aio syntyä.
-Ninni-
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti