keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

1-vuotissynttärivalmisteluja


Lauantaina meillä juhlitaan Pätkiksen ensimmäisiä synttäreitä! Kaivelin tuossa muutama ilta sitten esiin vauvakirjan väliin tallettamiani sairaalarannekkeita, ristiäiskutsuja ja ultrakuvia. "Kato, tässä Pätkis on miinus neljä kuukautta! Ja kato, tässä se on miinus puoli vuotta!" "Kato miten pieni tää ranneke on!" Heiluttelin kuvia ja sairaalarannekkeita Miehen nenän edessä ja nostalgisoin. Voi miten aika rientää kun on hauskaa 

Toinen Pätkiksen kummitädeistä ei pääse juhlapäivänä paikalle ja hän kävi meitä moikkaamassa jo perjantaina. Pätkis sai avata lahjansa siis etukäteen ja sieltä paljastui puhelin! Pätkis on tyttö kova soittelemaan ja kulkee usein ympäri kämppää milloin mikäkin pupu tai nalle korvallaan. Ja paapattaa mennessään. Kaiutinpuhelut isovanhemmille ovat myös arkipäivää ja usein vastapuolen korvat soivat innostuneen pienen ihmisen kiljunnasta.



En ole oikeastaan ikinä järjestänyt juhlia. Pätkiksen ristiäisistä otin hirveän stressin, mutta suuri osa järjestelyistä hoitui onneksi Pätkiksen mummin ja mummun suosiollisella avustuksella. Viikonloppuna Pinterestistä kakkukuvia selaillessani sain äitini (taas) oikein innostumaan ja luovuuden kukkimaan, joten voi olla että loppuviikosta keittiössä häärää useampi leipuri.

Pinterestistä puheen ollen, etsin sieltä inspiraatiota kun aloitin synttäreiden suunnittelun jo alkuvuodesta suunnittelemalla teemavärit. Varsinaiset teemasynttärit toimivat mielestäni paremmin vähän vanhemmilla lapsilla, joten meillä ei vielä tänä vuonna juhlita synttäreitä prinsessa- tai viidakkomeiningeissä. Sen sijaan juhlapöydästä löytyy palloa ja raitaa keltaisen ja vaaleanpunaisen väreissä. Tämä kuva toimi inspiraationi lähteenä:

kuva täältä
Tarjottavat ovat vielä hieman työn alla niin suunnittelun kuin varsinkin toteutuksen osalta, mutta enköhän minä jotain repäise. Pätkiksen vaari perheineen ei pääse lauantaina varsinaisiin bileisiin, joten minun täytyy leipoa jotain jo perjantaille. Ehkä kuppikakkuja? Niitä suunnittelin alkuun tekeväni kakun sijasta, mutta totta kai törmäsin siellä pirun Pinterestissä niin ihanasti koristeltuihin 1-vuotiskakkuihin, että taidan innostua testaamaan taitojani kakun koristelussa. Mikä on toki hyvä tehdä ensimmäistä kertaa juuri ennen juhlia. Mutta rumakin kakku maistuu varmasti hyvältä jos sen syö pinkiltä pallolautaselta! Ja kertikset säästävät ihanasti äidin voimia rankkojen bileiden jälkeen.




Loppuviikko menee siis hyvin vahvasti näissä merkeissä. Mies varmaan pyörtyy palloja puhaltaessaan (niitä on yhteensä 42 kipaletta enkä mä osaa puhaltaa ilmapalloja..) ja minä pyörryn lauantai-iltana kakkuövereistä ja lapseni ensimmäisistä synttäreistä huojentuneena. Siis ihan oikeasti.. Meidän pieni vauva on kohta jo vuoden!

2 kommenttia :

  1. Hei minäkään en osaa puhaltaa ilmapalloja! :D Oon pienenä pelännyt ilmapalloja (pelkään vähän edelleen), joten ei ole koskaan huvittanut opetella. Just pari päivää sitten tuli tilanne, että piti puhaltaa ilmapallo ja huvittuneena totesin, etten oikeasti osaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että on kohtalotovereita! :D Mies just nauroi räkäisesti kun selitin, etten vaan osaa. Mulla oli pienenä korvissa putket ja ne oli tosi herkät paineelle, joten syytän sitä siitä etten ikinä ole oppinut tätäkään taitoa :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...