lauantai 21. marraskuuta 2015

Mutsilla on vapaailta!

Harvinaista herkkua. Meikäläisellä on nimittäin vapaailta! Vaari haki Pätkiksen iltapäivällä yökylään (plus hirveät pakaasit tarvittavaa tavaraa) ja Mieskin on lähdössä istumaan iltaa ystävien luo. Itse päätin olla laiska ja ottaa ilon irti tästä vapaaillasta, joten vietyäni Miehen aion lysähtää koiran kanssa sohvalle katsomaan boksilta kaikkia niitä sarjoja, joita en ole viikon aikana ehtinyt katsoa. Ja niitä on paljon.

Tämä viikko on tosiaan ollut yhtä paikasta toiseen juoksemista. Olen ollut päivät naapuripaikkakunnalla maalaamassa ja iltaisin on ollut lähes joka päivälle jotain menoa. Kaksi Pätkiskakkuakin olen leiponut! Toisen kummitädilleni, joka on tehnyt Pätkikselle Pätkis-haalaria ja toisen kylässä käyneille pikkuserkuille ja heidän äideilleen.

Eilen oli tosiaan tupa täynnä ääntä kun Miehen kaksi serkkua tulivat lapsineen käymään. Toisen lapset ovat jo hieman vanhempia, mutta toisella on Pätkistä vain viisi päivää vanhempi tyttö. Hän sai Pätkiksestä oikein ihailijan, mikä tosin tuntui hieman ahdistavan. Eteiskäytävä toimi kilparatana kun tyttäret ottivat toisistaan kilpaa ryömimällä maissinaksujen luo. Ylläri pylläri, ahne Pätkis voitti ja meinasi viedä pikkuserkunkin naksun. Isänsä tyttö.


Viikot kuluvat aivan hirvittävää vauhtia kun olen ollut työharjoittelussa. Positiivista on, että saimme opettajan ja työpaikkaohjaajani kanssa lyötyä tutkintotilaisuuspäivämäärän kutakuinkin lukkoon ja kouluni alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Kunhan ensin selviän siitä tutkintotilaisuudesta. Mitäkö opiskelen? Siitä tulee pikapuoliin oma selostuksensa. Jos ja kun valmistun kehtaan opiskelustani julkisesti kertoa. Jos aiheesta ei kuulu mitään, olen feilannut. :D


Ainiin, pitipä vielä vinkata mahdollisille muille vapaailtaansa viettäville ihmisille Yoogaian viikonloppuedusta! Viikonlopun ajan tunneille voi osallistua ilmaiseksi ja jokaisesta osallistujasta maksetaan euro Suomen Plan Internationalille! Tänään saattaa laiskottaa liikaa, mutta huomenna voisin ainakin hieman venytellä maalauksen jumittamia hartioitani. Enkä saa tästä mitään rahaa tai muuta, ajattelin vain ilmoittaa kun uutiskirjeessä näin kerrottiin. Jumppa ja hyväntekeväisyys on aina hyvä juttu. :) Hopi hopi siis Yoogaian sivuille ja tekemään hyvää itselle ja muille!

Nyt kuskaan Miehen pois jaloista ja alan nauttimaan vapaaillasta! Rentouttavaa lauantaia muillekin!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...